Pilkka hintaan

Tulkaa hakemaan, nyt pilkka hintaan,

sydämeni alelaarista.

-------

Mä oon ollut nyt Niuvassa vähän yli  6kk. Ja musta tuntuu, että mun hoidossa ei oo tapahtunut mitään muutosta mihinkään suuntaan. Ihan kuin oisin lähtöruudussa jumissa. Päivät etenee, viikot vierii, kuukaudet kuluu ja mä istun vaan sängyn laidalla pidättäen itkua. Hoitaja vieressä pitää mua kädestä, etten lyö itseäni. 

Taas tää meni tähän. Taas äänet huutaa mulle ja käskee satuttaa itseäni. On vaikeaa taistella niitä vastaan. Haluaisin puhua niistä hoitajille enemmän, mutta ne ovat kieltäneet mua puhumasta. Mä haluaisin puhua niistä hoitajille, mutta en pysty. Mä en tiedä mitä mun pitäis tehdä, että vointi lähtisi paranemaan? Mulla on ollut käytössä Kuntoutuspassi, mutta sekin on jäänyt, kun niitä palkintoja on jäänyt toteuttamatta. 

Tällä hetkellä, mun pitäis päästä käymään lähikaupassa ja Matkuksessa hoitajan kanssa, mutta en ole vieläkään päässyt. Osittain syy on se, kun mulla on epilepsian takia EEG-tutkimuksen edelleen kesken. Ne olis ollut muuten valmiit jo, mutta se laite, mikä mittas mun aivosähkökäyrää, oli rikki. Eli nyt jouduttiin aloittaa koko tutkimus uudestaan. Ärsyttävää.

10 päivän päästä mulla on synttärit ja täytän 26 vuotta. Äiti ja mun ystävä K tulee käymään täällä Niuvassa. Meidän olisi tarkoitus syödä Pancho Villan burgerit ja pelata Skpo.boa. Mun mielestä on vähän harmillista, että vierailu aika on vaan 1 tunti, mutta onneksi se ei enää ole valvottu, eli saan olla omaisten kanssa ilman hoitajaa. Mulla on myös ikävä muksuja ja harmittaa, että ne eivät pääse mukaan tällä kertaa. Mutta äiti lupasi tuoda toisen heistä Heinäkuun aikana täällä käymään. Ihana juttu!

Tää päivä kun on juhannus, niin meidän osastolla on suunnitelmassa grillausta ja ulkoilupihalla musiikin kuuntelua ja yhdessä oloa. Ihan kivaa vaihtelua tähän sängyllä istumiseen. 

------------

Tulkaa hakemaan, edes hetkeksi vaan,

tänään saatte minut omistaa.

 

 

Heipsan piiitkästä aikaa

She's standng

on a line between

giving up and 

seeing how much

more she can

take.

--------

Heipä hei, pitkästä aikaa.

Siitä tosiaan on pitkä aika, kun viimeksi tänne olen mitään kirjoittanut. Paljon on näihin vuosiin mahtunut. Iloja ja suruja. Aloitetaan vaikka isoimmasta muutoksesta;

Mä en asu enää kotona, vaan nykyään asun Niuvanniemen psykiatrisella osastolla. Tulin tänne Lahdesta, psykiatrian osastolta ja oon täällä ollut nyt jo puoli vuotta. Syy miksi tänne tulin oli vaikea hoitoisuus ja itsetuhoinen käytös. Viime vuosi oli todella rankka ja oli 10 kertaa hoidossa psykan osastoilla ennen kuin mulle haettiin paikkaa Niuvasta. Oon täällä viihtynyt ihan ok alku järkytyksen jälkeen. Kuvittelin jo Lahdessa, että mun elämä on todella rajattua, mutta kun tänne tulin, niin nyt se vasta rajattua onkin. 

Mulla ei saa olla yöllä muuta vaatetta kuin ''repijänmekko'' ja erkka peitto ja tyyny. Tämän mekon alla ei saa olla yhtään mitään. Yöksi multa otetaan pois puhelin, kello ja silmälasit sekä pehmolelut. Nukun huoneen ovi auki ja vierihoitaja istuu käytävällä. 

Mulla on ollut vierihoito nyt jo melkein vuoden ajan, jos lasketaan jo Lahdessa olo aikana ollut vierihoito mukaan. Aluksi oli outoa kun vessaankaan ei saa mennä yksin, eikä myöskään suihkuun. Nykyään se ei enää oo niin ahdistavaa, kun siihen on tottunut. 

Täällä on ihan mukavia potilaita ja hoitajia. Toki aina on niitä, jotka vittuilee ja käyttäytyy muita kohtaan väärin. Mutta pääasiassa kaikki on mukavia. Osaston ylilääkäri taas on asia erikseen.. Oon ihan varma, että hän viha mua, sillä hän on käyttäytynyt tosi ikävästi mua kohtaan sen jälkeen, kun tein hänestä virkavirhe ilmoituksen 

Mun vointi on mennyt jo pitkään huonosti. Väliin on kyllä mahtunut iloisia hetkiä, mutta ne on vähän niin kuin yksi pisara meressä. Viime vuonna mm. yritin itsemurhaa yhteensä 6 kertaa, siinä onnistumatta. Pari kertaa olin tosi lähellä, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin. Kohta ollaan jo heinäkuussa, ja on mun synttärit tulossa. Sitten on tämäkin vuosi jo puoli välissä. Vuosi, jota mun ei enää olis ollut tarkoitus elää. En tiiä, mut en vaan saa sitä mielestä, että mun täytyy kuolla ennen kuin täytän 30 vuotta. 

Syömishäiriö on kanssa läsnä edelleen. Ja viime vuonna olin 2 kk nenämahaletkussa sen takia. Tänä vuonna teen paremmin ja yritän olla ilman sitä. Ei ole kivaa olla 3 syntymäpäivää peräkkäin letkussa osastolla. Tällä hetkellä syön ruuat joko omassa huoneessa tai ruokasalissa, ihan miltä itsestä tuntuu helpoimmalle. Ahdistaa tosi paljon toiset potilaat, jotka ei syö. Tietty tiedän, että ei saisi verrata itseään muihin, mutta en vaan voi sille mitään.

Nyt on seuraavana tiedossa juhannus juhlat. Niitä vietetään tän viikon lauantaina meidän osaston porukan kanssa. Todennäköisesti grillataan, juodaan pepe makea ja syödään sipsejä. 

Olipa kiva kirjoitella taas pitkästä aikaa. 

Voisin tulla välillä päivittelemään kuulumisia? Mitä mieltä ootte?

----------------