Syömishäiriöpelle

Your worst battle 

is between

 what you know 

and 

what you feel.

---------------------

Tää teksti kertoo syömisestä ja syömättömyydestä.

Ja huonosta suhteesta ruokaan.

Mä en oikeesti enää ymmärrä, mitä teen väärin. Syön - lihon. En syö - paino ei tipu.

Mun keho on täysin sekaisin. 

Välillä näännytän sitä useita päiviä, toisinaan syön. Liikaakin. Sitten oksennan.

Mä haluan laihtua. Useita kymmeniä kiloja.

Haluan kuulla ne sanat;

''Oletko laihtunut?''

Haluan näännyttää itseäni.

Haluan olla kaikista pienin.

Mulla on ollut jo kauan tarve syödä kaikista vähiten. Esim. jos olen sukulaisten luona kylässä, mun täytyy olla se joka syö vähiten. Se jolle jää vielä nälkä kun poistutaan pöydästä. Mun täytyy syödä niin vähän, että multa kysytään jäikö mulle nälkä. En silti halua, että muut huomaa, kuinka vähän syön. Mutta silti saan jollain oudolla tavalla mielihyvää siitä, kun joku kysyy.

Ihan niin kuin saan mielihyvää sittä, kun katselen muiden syövän. Samalla, mun itse kiellän itseäni koskemasta pöydän antimiin.

Toinen asia, mistä nautin on se, kun leivon esim. juustokakun ja kutsun kotiini vieraita syömään ja en itse maista kakkua ollenkaan. Näen vain kun muut syövät.

Öisin näen unta ruuasta. Yleensä siitä, kuinka olen päätynyt ahmimaan ja oksentamaan. Näen kuinka tunnen itseeni kaikkea mahdollista, kuivista makarooneista jäätelöön. Hetken päästä huomaankin olevani vessassa oksentamassa. Uni voi vaihtua painajaiseksi siinä kohtaa, kun mitään ei tulekaan ylös. Yleensä herään täyden olon tunteeseen. 

Joskus näen unta siitä, että olen sairaalassa, koska olen alipainoinen. Nekin unet ovat ahdistavia, sillä yleensä unessa päädyn lepositeisiin, sillä en ollut suostunut letkuruokintaan. 

Pelkään että nämä unet kertovat tulevaisuudesta. 

Entä jos reilu vuoden päästä päädyn valtavaan ahmimis ja oksentamis kierteeseen? Tai päädyn sairaalaan pakkoruokintaan? Toisaalta nämä pelottavat minua, mutta toisaalta en voi jatkaa näinkään.

Tällä hetkellä en ole mitään muuta kuin syömishäiriöpelle. 

En osaa enää laihduttaa, en osaa rajoittaa syömisiä tarpeeksi, jotta laihtuisin. En osaa liikkua niin paljon, että paino tippuisi. En osaa enää mitään.

En tiedä miten kehtaan mennä Tintin luo puhumaan syömishäiriöstä, kun en pysty edes laihtumaan.

Tuntuu, ettei minulla ole oikeutta puhua syömishäiriöstä, kun olen tämän kokoinen. Tuntuu etten ole uskottava syömishäiriöinen kun en ole alipainoinen. Tuntuu että olen kävelevä vitsi. Häpeä itselleni ja kaikille muille. Minun pitää joko laihtua tai kuolla.

En halua enää olla syömishäiriöpelle.

---------------

Wanna get skinny?

Then shut your trap

and starve bitch

starve.

Deep Talk

There's a place that I know. 

It's not pretty there and few have ever gone. 

----------------

Törmäsin eilen yhdessä ryhmässä tälläiseen deep talk -ketjuun, johon oli postattu outoja ''faktoja'' elämästä, unista, yms. Niitä siinä jonkin aikaa lueskelin ja sain sekoitettua omat ajatuksest täysin. Osa jutuista oli aika pelottavia (varsinkin, kun kello läheni yhtä, enkä saanut unta). Muutamissa jutuissa tuli sellainen ''tää on niin totta'' fiilis. Tässä muutamia ;

--

1. Mitä jos meillä kaikilla on oma suojelushenki? Joskus kun oot lähdössä johonkin ja unohdat jotain (esim. puhelimen tai rahapussin), niin että joudut palaamaan takaisin kotiin hakemaan sitä, niin se henki on tehnyt sen tarkoituksella, jotta säästyisit onnettomuudelta, johon olisit joutunut, jos olisit vain lähtenyt palaamatta hakemaan unohtunutta asiaa.

- - Mua on aina vituttanut, kun on kiire vaikka kaverin luo ja puhelin jää kotiin. Siinä oon aina arponut, että haenko vai enkö. Noh, olen aina hakenut. Mulle on monesti sanottu, että kaikella on syynsä. Löytyikö nyt syy, sille miksi joskus jotain jää kotiin? -- 

2. Olet nukkumassa ja yhtäkkiä heräät ''säikähtäen'' tai ''säpsähtäen'' ja susta tuntuu, kuin oisit pudonnu jostain. Esimerkiksi tikapuilta, tai rappusista. Tämä johtuisi siitä, että olit kuolemassa ja sun sielua oltiin viemässä tuonpuoleiseen, kunnes sielusi kantajan ote lipesi ja sinä heräsit.

-- Itselläni on melko usein tullut tuo putoamisen tunne ja olen itse asiassa siitä täällä blogin puolella kertonutkin. No totta vai ei, riippuu sinusta.

3. Netissä on vähän väliä artikkeleita henkilöistä, joilla on sydän syystä tai toisesta pysähtynyt joksikin aikaa. He usein kertovat nähneensä valon, jonkinlaisen tunnelin päässä. Mitä jos tämä valo onkin ollut toisen sairaalahuoneen kattovalo? Toisessa huoneessa olemme vastasyntynyt lapsi. Oletko koskaan miettinyt, miksi vastasyntyneet yleensä itkevät heti? Se johtuu siitä, että he ovat juuri kuolleet entisessä elämässään ja he muistavat kaiken sen mitä heillä oli entisessä elämässään. Kun he kasvavat he alkavat unohtaa ''entisen elämänsä'' ja keskittyvät nykyiseen. Mutta entisen elämän muistot tulevat joskus esiin. Ne ovat niitä hetkiä, kun teet jotain ja yhtäkkiä sinusta tuntuu, että hei mä oon ollu tässä tilanteessa ennenkin.

-- Oon usein miettinyt, miksi vauvat itkevät syntymänsä jälkeen? Ja noi tollaset ''flashback:it'' on ihan kamalia. Yleensä oon niiden jälkee kysyny kavereilta, että tuntuuko heistä siltä, kuin kyseinen hetki olisi jo kertaalleen eletty. Usein vastaus on kielteinen.

---------------

-------------

Everything you can imagine is real