Valoa

There's a light inside of all of us.

It's never hiding you just have to

light it.

--------------------

Mulla oli 3. ajotunti perjantaina, mikä meni yllättävän hyvin, ottaen huomioon, että oli 13. päivä. Ajeltiin kotikaupungissani noin 2 tunnin ajan.  Samalla aloimme juttelemaan niitä näitä, kunnes ajo-opettajani kysyi, että mitä olen tykännyt asua tässä kaupungissa. 

Vastasin, että nuorempana tykkäsin todella paljon kyseisestä kaupungista. Tällä hetkellä olen viimeiset 2 vuotta yrittänyt päästä pois tästä kaupungista. Ajo-opettajani tietysti kysyi, että miksi. Vastasin lyhyesti, että minua on kiusattu 7. luokasta lähtien ja kiusaajiin ''törmää'' melkein joka päivä.  Ja nämä kiusaajat asuvat saman kadun varrella, kuin minä. Yksi ennen minua ja kaksi minun jälkeeni.

Seurasi hiljaisuus, jonka jälkeen juttelimme perusjutuista, mun harrastuksista, lemmikeistä jne. Ajettuani n. 45 min verran ajo-opettajani kysyi, miten kiusaaminen alkoi. Siihen en oikein osannut vastata. Osaakohan edes kiusaajani vastata? Luulisin, että se alkoi ensimmäisen osastojaksoni aikana. '

Minun rinnakkais luokilla olevat 2 tyttöä alkoivat kesällä saada outoja viestejä, joihin minut lavastettiin syylliseksi. Luulen, että syy, miksi minut lavastettiin viestien lähettäjäksi oli puhtaasti se, kun minä vietin koko kesän suljetulla psykiatrisella osastolla. Minut oli helppo leimata ''hulluksi''.

Pian minäkin aloin saamaan viestejä. Myöhemmin selvisi, että aloin saamaan viestejä, koska olin päässyt liian lähelle ratkaisua. Heidän piti lähettää minullekin viestejä, jotten paljastaisi koko juttua. Tätä jatkui muutamia kuukausia, kunnes sain tarpeeksi. Parissa viikossa olin selvittänyt koko jutun ja kerroin psykologilleni ja koulun opolle. Siitä lähtien nämä viestien lähettäjät, eli nykyiset kiusaajani suuttuivat minulle, koska paljastin heidän ''leikkinsä''.  Tästä saan kuulla usein.

Lopettelimme ajotuntia ja enne kuin astuin ulos autosta, ajo-opettajani sanoi, ettei kerro kenellekään mitä olemme keskustelleet. Hän myös sanoi, että olen todella vahva, kun kaiken tämän jälkeen, kun kiusaajani tulevat vastaan, minä pystyn hymyilemään ja tervehtimän. Vaikka vastaukseksi saan naurua, keskisormia ja huutelua.  

------------------

Tähän loppuun vielä perjantai 13. epäonnen hetket.

Olin ruokakaupassa illalla äitini kanssa ja aina, kun otin hyllystä jotain tiputin viereisiä tavaroita, irrotin vahingossa hyllyn reunasta tuotteiden hintalappusia, ja pahin moka oli karkkihyllyllä. Otin yhden suklaalevyn, jonka seurauksena hyllyn reunassa oleva muovilista (jossa hintalappuset ovat kiinni) irtosi ja putosi lattialle. Sen seurauksena hyllystä lensi suklaalevyjä lattialle. Ja kaikki, jotka tippuivat lattialle, menivät poikki. Ja kaikki ympärillä olevat asiakkaat kääntyivät katsomaan, minun kirostessa suklaalevyjä. 

-----------------

------------------

A single step becomes a leap of faith. 

That's when you realize you started flying.

Invisible

I take these pills, to make me thin. 

I dye my hair and cut my skin. 

------------

Olen liian lihava. Minun täytyy laihtua. Ainut ongelma on se, että minua ''vahditaan'' tarkkaan ja pienikin painon muutos nähdään heti. Kotonani käy 2x viikossa Tepolista työntekijät, käyn 1-2x Tintin luona, 1-2x kuussa ravitsemusterapeutti ja sitten vielä n. 1x kuussa lääkärin tapaaminen. Minun olisi kyllä ''helppo'' vähentää syömistä, sillä olen kuitenkin suurimman osan ajasta yksin kotona. Mutta sitten ongelmaksi tulee punnitukset. Miten voin huijata niissä?

Haluaisin niin polttavasti takaisin sen 45 kiloisen vartalon. 

Tällä hetkellä olen siitä hyvin kaukana...

Aikaisemmin ns. päätavoitteeni oli tämä:
- I wanna be so skinny that I rot from view.
I want to walk in the snow and not leave a footprint.
And not soil it's purity. -

Olen kokeillut mm. veden juomista ennen punnitusta, joka on toiminut niin kauan, kunnes jäin kiinni. Joskus yritin laittaa pieniä painoja rintaliiveihin, mutta en osannut laittaa tarpeeksi. Painoni oli silti laskenut. Olen hukassa, en tiedä mitä teen.

Haluan laihtua! En kestä katsella itseäni peilistä enää kauaa. Olen nyt n. puolen vuoden ajan jatkanut taistelua Anaa vastaan. Mutta nyt en enää tiedä, pystynkö. Annanko sen vain viedä minut mukanaan? 

Muistan, kun viime vuonna kävin viettämässä aikaa nuorille tarkoitetussa paikassa, jossa ohjaajat aina sanoivat, kun laihduin kerta kerralta. Muistan kirkkaasti yhden ohjaajan kommentin: '' Sustahan näkyy kohta läpi.'' Minä (jollain hieman oudolla tavalla) nautin siitä, kun ihmiset sanoivat laihtuneeni. En ikinä osannut vastata laihtumis-kommentteihin, yleensä vain hymyilin takaisin. Sisimmässäni kuitenkin hypin riemusta. Kaikkein parhaimmalta tuntui, kun minulle tärkeät ihmiset sanoivat, että olin laihtunut.

-----------------

---------------

Tavoitteena pienin mahdollisin paino 

ja pienin mahdollisin keho. 

Vaikka se maksaisi kuoleman verran.

-------------

Don't open, dead inside!

I don't want to see it coming, 

I don't even want to be here.

I will cover up my eyes 

and pray it goes away.

----------

..

Sitten kuului narisevaa ääntä, ihan kuin ovi olisi avattu. Raollaan ollut ladon ovi oli nyt hieman enemmän auki. Sitten näin sen. Ovien välistä työntyi ensin käsi, sitten toinen.

..

Torstai, 28.9. Ajan skootterilla, kohti tallia. Olin sopinut R:n kanssa, että siivoasin hänen 22 karsinan hevostallia. Keväällä talliin muuttaneet pääskyset olivat sotkeneet seiniä ja ovia.

Ajoin skootterillani pihaan, pysäköin sen tallin seinän viereen. Olin tallilla yksin.

Avasin tallin keittiön oven ja astuin sisälle. Ihana hevosen tuoksu leijui nenääni. Annoin tallikissalle hieman raksuja ja avasin talliin ja keittiön välisen oven. Tallissa oli pimeää, joten sytytin valot. Kurkistin R:n hevosen karsinaan, sitä ei oltu siivottu. Otin varustehuoneen oven vierestä isot kottikärryt ja punaisen talikon. Avasin karsinan oven ja aloin lapata likaista purua kottikärryihin. 

Sain karsinan siivottua ja lähdin tyhjentämään kottikärryjä tallin taakse. Samalla otin puhtaita puruja mukaan. Yleensä menen tallin taakse heinäladon kautta, mutta jokin sai minut käyttämään keskiovea. Kun puhtaat purut olivat karsinassa, aloin täyttämään vesiastioita. Pian R saapui talliin.

Enää minun pitäisi hakea ikean kassit täyteen heinää. Onneksi hän tuli mukaan, yksin en latoon uskalla mennä.

Juttelimme hetken, jonka jälkeen R lähti purkamaan kauppatavaroita. Jäin yksin talliin saippua veden ja pesusienen kanssa. Aloitin tallin vasemmasta päädystä, jossa on 8 karsinaa. Niitä karsinoita käytetään yleensä, joten ne olivat puhtaammat, kuin oikean päädyn. Niistä oli siis helpompi aloittaa, kun likaa ei juuri ollut.

Putsailin karsinoita kaikessa rauhassa, kunnes kuulin ensimmäisen oudomman äänen. Se oli, kuin joku olisi sulkenut ikkunan. Tallissa on kyllä ikkunoita, joista osa oli auki ja osa kiinni. En nähnyt kenenkään sulkevan tai avaavan ikkunaa. Olin tallissa yksin.

Sain siivottua vasemmalla olevat karsinat ja siirryin tallin keskiosaan, josta pääsee tarhojen luokse. Keskiosassa säilytetään myös kenkiä, harjoja ja muuta tavaraa. Siivosen seinät niin hyvin, kuin ne tavaramäärältään voi. Oli aika siirtyä oikeaan päätyyn, jossa on 14 karsinaa. Niissä ei ole hevosia asunut pitkään aikaan, joten ne olivat todella likaiset.

Aloitin putsaamisen karsinoista, jotka olivat lähimpänä tallin keskiosaa. Pesin ovia sienillä, kunnes minulle tuli sellainen tunne, ettei minun pitäisi jatkaa. Vilkuilin ympärilleni, mutta mitään ei näkynyt. Jatkoin oven pesua, kunnes pelko alkoi hiipiä mieleeni. Yhtäkkiä huomasin lopettaneeni oven pesun ja katselin ympärilleni. Kuuntelin kaikkia ääniä, joita ympäriltäni kuului. Pudotin sienen lattialle. En uskaltanut nousta seisomaan.

Olin kyykyssä keskellä käytävää. Kuului kolahdus toisen perään, huomasin kääntäväni pääni jokaisen äänen jälkeen ladon ovelle päin. Tuijotin ladon ovea, kuin odottaen, että sieltä syöksyisi joku minua kohti. Seuraava ääni kuului jo selvästi muita kovempaa ja lähempää.

Paniikki iski.

Yritin rauhoitella itseäni, mutta miljoonat kysymykset törmäilivät toisiinsa päässäni. Ensimmäisinä tulivat kysymykset:

A) Mikä siellä on?

B) Miten pääsen pois?

C) Mitä, jos se kuulee, kun olen lähdössä?

D) Mitä, jos se sammuttaa valot, ja tulee viereeni pimeässä?

D) MITÄ, JOS EN PÄÄSE POIS?!?!

Ja niin kuin aina, kun pelästyin jäin vain paikalleni tuijottamaan latoa kohti. En voinut liikkua, sillä en halunnut kääntää selkääni ladolle, tyhjille karsinoille, en oikeastaan millekään. Aika kului, puhuin itselleni rauhoittaakseni hengitykseni, yritin uskoitella, ettei oven takana ole ketään. Sitten kuului taas uusi ääni, tällä kertaa vastakkaisesta suunnasta. Käänsin katseeni äänen suuntaan. Sitten kuului narisevaa ääntä, ihan kuin ovi olisi avattu. Raollaan ollut ladon ovi oli nyt hieman enemmän auki. Sitten näin sen. Ovien välistä työntyi ensin käsi, sitten toinen. Sydämeni syke nousi yli sadan sekunneista, lopetin hengityksen ja tuijotin oven välistä tulleita raajoja. En kyennyt huutamaan, liikkumaan tai siirtämään katsettani. Se tulee, NYT. Nopeammin, kuin ehdin tajuta se seisoi oven edessä. Ja alkoi huojumaan minua kohti. Sen enmpää tajuamatta, nousin ylös ja juoksin kohti keskimmäisiä ovia Avasin oven ja suljin sen perässäni. Juoksin niin kovaa, kuin pääsin, enkä uskaltanut katsoa taakseni. Pysähdyin R:n hevosen tarhan eteen ja jäin odottamaan R:ää.

R tuli noin puolen tunnin päästä,  jolloin uskaltauduin talliin. Kerroin R:lle, mitä olin nähnyt ja menimme yhdessä heinälatoon katsomaan, oliko siellä mitään. Noh, ei ollut. 

--------------

Kuva (c) thislightinthedark

------------

The difference between me and you is, that when you wake up, 

your nightmare ends.

Joka keinussa keinuu

Väliä taivaan ja helvetin heiluu, 

Hän kokee huiput ja kuilut, kun keinuu, kun keinuu. 

---------------

Taas se sama uni. Näin sen ekan kerran kun olin alle kouluikäinen. Unessa kiipeän 6 kerroksisen kerrostalon rappuja, kohti ylintä kerrosta. Talossa ei ole hissiä. Mä kiipeän rappu rapulta ja kerros kerrokselta. Juuri, kun lähden nousemaan viimeisiä rappuja, rappukäytävä katoaa altani. Minä putoan. Putoan todella nopeasti, kohti pohjakerrosta. Juuri, kun olen osumassa kylmään, kiviseen lattiaan. Minä herään. 

Kelataan hieman taaksepäin. Kun olen nousemassa viimeisiä rappuja, oikealla puolellani, viimeisen oven edessä seisoo joku. Hän on selin minuun päin. Kuka se on? Juuri, kun raput katoavat hän on kääntymäisillään minua päin. En ehdi nähdä häntä. Alan pudota.

-

Viime päivinä oon yrittäny tsempata. En halua näyttää heikolta. Jos ihmiset ympärilläni saisivat tietää, mitä todellisuudessa tunnen, lääkitystä varmasti lisättäisiin. Ja sitä en halua, missään nimessä. Nytkin minun pitäisi syödä Leponexia ainakin 150mg iltaisin ja ottaa Ketipinoria 50mg-100mg, ennen kuin menen nukkumaan. Todellisuudessa, otan Leponexia 50mg ja Ketipinorit on edelleen hakematta. 

Haluaisin olla kokonaan ilman lääkkeitä. Olen sitä ehdottanutkin muutamille, mutta he vain alkavat puhua siitä, kun viimeksi olin ilman lääkkeitä 10kk ja mitä siitä seurasi. Juu, kyllähän minä itsekin muistan, mitä kävi. Mutta olisin mieluummin masentunut/ahdistunut, kuin se, että olisin lihava. 

Kuulostaa ehkä teidän korviinne oudolta. Kuka haluaisi olla masentunut, ahdistunut tai psykoottinen? 

Tehdäänpä näin:

Sinulla on kädessäsi kaksi karkkia. Sininen ja Punainen. Karkeilla on eri vaikutukset, kummallakin haitat ja hyödyt.

Sininen: Painosi pysyy normaaleissa mitoissa, mutta sinua masentaa, kuulet ääniä, näet harhoja.

Punainen: Vointisi on tasainen, mutta painosi nousee 5-10kg kuukaudessa. 

Kumman sinä valitset?

----------

-----------

Who are you, when no one is watching?