Pieni pala paperia #2

Today was a long day in school and I haven't 

really eaten anything yet today but I guess that's good.  

I just wanted to draw something real quick before 

I go off to bed, so here it goes.

-----------------

Jatketaankin heti seuraavassa tekstissä #pienipalapaperia sarjaa. Jatketaan loppuun vuosi 2013, joka sisältää vielä 4 erilaista piirustusta.

Lyhyesti:

- Pieni pala paperia -teksti sarja pitää sisällään minun piirtämiä piirustuksia vuodesta 2013 alkaen. Piirrustuksissa käsittelen mm. masennusta, ahdistusta ja syömishäiriöitä. Kaikki sarjan tekstit löydät kätevästi tägin #pienipalapaperia alta. 

------------------

'' I don't know what's wrong. I don't know why I feel the way I do. I just know it's killing me.''

-----------------

Tää piirustus oli ensimmäinen, jossa toin ilmi ongelmani syömisen kanssa. Pitkään mietin, että oliko tämän näyttäminen äidinkielen opettajalle virhe, sillä sen jälkeen jouduin aina menemään ruokalaan opettajan kanssa ja mun oli aina syötävä vähän jotain.

-----------------

---------------

------------------

Tässä oli kaikki vuodelta 2013. Olin silloin 7. luokalla ja ensimmäinen henkilö, kuka näki piirrustukset, oli silloinen äidinkielen opettajani. Sain myös näiden (tunteiden piirtämiseen) idean häneltä. Seuraavassa #pienipalapaperia tekstissä katsotaan vuotta 2014.
--> tässä <-- vielä linkki edelliseen sarjan tekstiin.

Pieni pala paperia #1

Today was a long day in school and I haven't 

really eaten anything yet today but I guess that's good.  

I just wanted to draw something real quick before 

I go off to bed, so here it goes.

----------------

Päätin aloittaa tälläisen teksti sarjan, joka kantaa nimeä Pieni pala paperia. Tässä sarjassa jaan piirrustuksiani, joita olen tehnyt vuodesta 2013. Kaikki piirrustukset käsittelevät tavalla tai toisella, masennusta, ahdistusta, syömishäiriöitä ja itssetuhoisuutta. Nämä piirrustukset ovat olleet yhdessä kansiossa, joka on ollut piilotettuna. Kaivoin sen yksi päivä jälleen esille ja sain idean jakaa sisällön teidän kanssanne. Kansiosta löytyvät piirrustukset ovat nähneet vain muutamat ihmiset. Eli, vanhin on vuodelta 2013 ja tällä hetkellä uusin on 2017. Piirrustusten määrä vaihtelee 2 kappaleesta noin 10 kappaleeseen / vuosi. Kaikki Pieni pala paperia -tekstit löydät kätevästi tagin pienipalapaperia -takaa.

------------------

Tämä on ensimmäinen piirrustukseni, jonka tein kuvaamaan pahaa oloani. Tein tämän talvella 2013. Ajatus pahan oloni piirtämisestä tuli äidinkielen opettajaltani. Olin hänen kanssaan keskustellut muutamia kertoja ja hän ehdotti piirtämistä puhumisen sijaan. 

--------------

-------------

-------------

------------

Tässä ovat 4 ensimmäistä piirrustusta vuodelta 2013. Jatketaan samasta vuodesta seuraavassa Pieni pala paperia -tekstissä. Ajattelin, että 4 piirrustusta/teksti olisi hyvä määrä, ettei tekstit mene liian pitkiksi. :)

------------

...2017...

And all that's left is to accept that it's over. 

My dreams ran like sand through the fists that I made.

 I try to keep warm but I just grow colder.

 I feel like I'm slipping away.

--------------

Vuosi 2017. 

Mulla siitä kului puolet psykiatrian suljetulla osastolla. Mä jouduin sinne tammikuun lopussa ja pääsin pois juuri, kun täytin 18. Vietin siellä ystävänpäivän, pääsiäisen, vapun ja juhannuksen. Itse en muista juuri mitään 2 ensimmäisestä kuukaudesta. Haluaisin kovasti tietää, mitä kaikkea sinä aikana tein. Yritin muutaman kerran kysyä osaston hoitajilta, mutta he eivät suostuneet kertomaan. Eräänä päivänä, sain selvitettyä ketkä hoitajat olivat paikalla, kun saavuin. Yksi heistä suostui kertomaan jotain tulotilanteestani. En tunnistanut itseäni hänen kertomistaan asioista.

Tosiaan, täytin vuonna 2017 18 vuotta! 

No sekin oli asia, jota minun ei olisi kuulunut kokea... Mutta olen pikkuhiljaa pystynyt hyväksymään sen tosiasian, että olen nyt täysi-ikäinen. Halusin tai en. Aluksi järkytys oli suuri, mutta olen oppinut elämään asian kanssa.

Tapasin mahtavia ihmisiä vuoden aikana. Mainittakoon heistä kaksi parasta, Tintti ja J. Sain ''uuden'' ystävän. Hän ei tosiaakaan ole uusi, vaan yksi osastolla kanssani samaan aikaan ollut nuori. Olemme tutustuneet paremmin toisiimme viime vuoden aikana. Ystävistä vielä mainitsen, että pidin super pitkän juttu-tuokion ystäväni K:n kanssa. Saimme yhdessä käytyä paljon asioita läpi. Hän oli yksi syy, miksi en antanut tornin romahtaa. Hän auttoi minua purkamaan sitä ja jaksamaan taas eteenpäin. Ja R:n tytär oli paikalla ottamassa kiinni, kun torni alkoi sortumaan. 

-------------

Vuosi 2018.

Vuoden vaihteen vietin kotona, join kuoharia ja pelasin pleikkarilla. En edes ostanut raketteja. Aiemmin mua on jännittänyt uusi vuosi, olen innolla odottanut, että kello lyö 00:00 ja saa toivoa. Tänä vuonna, mua pelottaa. Pelkään joutuvani osastolle, pelkään, että mä menetän hallinnan, kaikesta. 

Mä en edes uskaltanut toivoa mitään. Mitä mä edes voisin toivoa? 

Mun täytyy vaan mennä päivä kerrallaan ja varovasti katsoa, mitä huominen tuo tullessaan. 

--------------

---------------

Butterflies cannot see their wings. 

But the rest of the world can.

Messy Mind

She would not show that she was afraid, 

but being and feeling alone was too much to face. 

Though everyone said that she was so strong. 

What they didn't know is that she could barely carry on.

-----------------

Makaan huoneeni lattialla, katse kohti kattoa. Oonko mä tässä? Oonko mä oikeesti olemassa? Ihan kuin katsoisin itseäni sivusta. Minusta ei tunnu siltä, kuin makaisin. En tunne lattiaa selkäni alla, en mitään. Olen tyhjä. 

Miltä oikeastaan tuntuu, kun ei enää tunne mitään? 

Kyyneleet valuvat pitkin poskiani ja yhtäkkiä pelko valtaa kehoni. Kuka minä olen, jos en ole minä? Missä olen, jos en ole tässä?

Jo pitkän aikaa minulla on ollut tunne, että katsoisin elämääni sivusta. Ihan kuin tämä olisi vain elokuvaa. Jos se on niin, milloin tulee loppu ja millainen se olisi? Kamalinta tässä on se, että tämä tunne voi tulla milloin vaan. Keskellä kirkasta päivää. Mä pelkään, että jossain vaiheessa, tää tunne muuttuu pysyväksi. 

Mulla on paljon tapaamisia ja keskusteluja pitkin viikkoa. Mutta silti, mä en saa sanottua mitään. Me puhutaan lähes aina jostain kivasta asiasta. Jos keskustelu ''eksyy'' synkempiin ja vaikeampiin aiheisiin, hiljenen. Jos saan jotain sanottua, sen on yleensä vain ''pintaraapaisu'' jostain vaikeasta aiheesta. Esimerkiksi syömisistäni en ole sanonut mitään vähään aikaan. En ole pystynyt. Aina on ajatus taustalla, ''mitä jos?''.  Pelkään seurauksia, jos kerron heille miten esim. syömiseni oikeasti menee. 

Mä lupasin Tintille kaksi viikkoa sitten, etten satuta itseäni. Ahdistaa kertoa, etten pystynyt lupaustani pitämään. Mä muistin taas, kuinka mun ei kannattais luvata mitään. Yleensä jos lupaan jotain esim. tämä tai ''en osta tässä kuussa mitään'' -tyylisiä lupauksia, en pysty niitä pitämään. Joskus nuorempana, kun mun teki mieli satuttaa itseäni, piirsin käteeni perhosen. Joku teistä on ehkä kuullutkin Butterfly-projektista. 

-----------------------------------------------------------

BUTTERFLY PROJECT

- piirrä esim. käteesi perhonen 

- nimeä perhonen jonkun sinulle 

rakkaan/tärkeän ihmisen mukaan

- Anna perhosen kulua pois rauhassa 

(älä raavi tai pese sitä pois)

- Jos satutat itseäsi, perhonen kuolee

- Jos olet piirtänyt useamman perhosen, 

kaikki kuolevat kerralla, jos satutat itseäsi

-------------------------------------------------------------

Ehkä mun täytyy vaan odottaa seuraavaa Tintin aikaa (joka on 2.1.), jos silloin saisin taas purettua ahdistusta. Sitä valtavaa tornia, joka vaan jatkaa kasvamistaan. Vaikka, me saatiinkin viime kerralla madallettua sitä hieman, se ei silti kadonnut. Vielä on laatikoita avaamatta. 

----------------------

----------------------

I'm afraid to tell you how bad it is.

--------------------