Monsters

Closed my eyes so I couldn't see it. 

Felt so numb, but now I'm ready to feel it. 

So tonight I'm making friends with all the creatures

 that are hiding there under my bed. 

--------------

Juoksen.
Juoksen talvisessa metsässä. Ulkona on pimeää, en näe kunnolla. Täysikuu valaisee reittiäni syvälle metsään. En muistanut laittaa kenkiä jalkaan tai ottaa takkia.
Minulla on kylmä. Ympärillä on täysin hiljaista. Ainoastaan kevyt pakkaslumi narskuu kenkieni alla. Juoksen syvemmälle ja syvemmälle metsään. Tuntuu, kuin jokin ajaisi minua takaa. En uskalla kääntää päätäni. En halua nähdä sitä.
Juoksen kovempaa.
Jalkani ovat jäässä, pelkään, että ne pettävät alta. Pelkään, että kaadun. Sitten se saa minut.
Minun on pakko jaksaa. En saa lopettaa juoksemista. Minun on päästävä pois.
Ahdistus valtaa kehoni.
Hengitykseni vinkuu ja kädet tärisee. Missä se on? Uskallanko pysähtyä, en jaksa enää juosta.
Pysähdyn.
Yritän tasata hengitykseni niin pian kuin mahdollista. Olenko yksin? Mistä suunnasta se tulee? Mikä se? Olen kokoajan varuillani. Se voi tulla mistä vaan. En välttämättä pääse pakoon. Seison keskellä synkkää metsää. Kuu paistaa taivaalla. Sen kirkkaus sokaisee minut. Mitään ei kuulu. Huokaisen helpotuksesta, voin palata kotiin. Mutta mihin suuntaan? Yritän lähteä kävelemään, mutten tunne jalkojani. Ne eivät tottele minua. Kädet sinisinä alan hakata reisiäni. Toimikaa jalat! Ei mitään.
Paniikki iskee.
Jalkani eivät reagoi. Paniikissa yritän liikuttaa niitä. Hakkaan reiteni mustelmille. Toimikaa nyt! Otan askeleen ja kaadun. En pääse enää ylös. Ihan kuin jalkani olisivat halvaantuneet. Ne eivät toimi, enkä pääse pois. Katson olkani yli, näen kaukana juoksevan tumman hahmon. Se tulee kohti.

Havahdun hereille.

Se istuu makuuhuoneeni nurkassa.

-----------

------------

And when her halo broke,
she carved the two halves into horns.

SKINNY

I told another lie today and I got through this day. 

No one saw through my games. 

I know the right words to say like 

''I don't feel well'' , ''I ate before I came'' 

Then someone tells me how good I look 

and for a moment, for a moment I am happy. 

But when I'm alone, no one hears me cry.

--------------

589 kaloria. 589 liikaa. 

Mä en tuu ikinä saavuttamaan mun tavoitetta, jos mä en edes yritä. Nytkin mun pitäis tehdä vatsalihaksia 50, 100, 150. Mikään ei riitä. Ana huutaa niin pirun kovaa. Mua ahdistaa ja oksettaa. Haluisin oksentaa kaiken pahan ruuan ulos mun kehosta. 

Miten mä voin olla niin tyhmä, että mä söin taas. Mä oon viime aikoina syöny kuin hevonen. Olen lihava ja ällöttävä, kukaan ei kaipaa minua. 

Anan ääni kaikuu päässäni. Laiha. Se mun täytyy olla. 

Tuntuu, että en saa otetta enää mistään. Paino on tippunut viimeisen kuukauden aikana 3 kiloa. Se ei riitä, ei alkuunkaan. Matkaa maaliin on vaikka millä mitalla. Ja musta tuntuu, että se vaan karkaa päivä päivältä kauemmas. Haluan olla taas se pieni ja siro niinkuin 4 vuotta sitten. Haluan vain takaisin sen mikä multa vietiin. 

Mun oloa ei helpota yhtään J:n tapaamiset. Vaikka toisaalta, hän on täällä vain auttamassa minua. Ja toisinaan on päiviä, jolloin haluaisin olla ''terve''. Olla vapaa Anasta ja sen käskyistä. Mut toisaalta tää tuntuu turvalliselta. En mä yksin pärjää ruuan kanssa. 

Päässäni soi lause: ''Tavoitteena pienin mahdollisin keho ja pienin mahdollisin paino, vaikka se maksaisi kuoleman verran. Mut jos mä ennenkin pystyin, niin pystyn nytkin.

-------------

-------------

I can't lose control

Lost myself

Ouch, I have lost myself again. 

Lost myself and I am nowhere to be found. 

Yeah, I think that I might break. 

Lost myself again and I feel unsafe.

-------------

Mun pitäis mennä töihin joka torstai. Niinhän mä yleensä menenkin. Nyt kuitenkin must on alkanu tuntua, etten pysty enää. En tiedä, miten voisin asian kertoa vanhemmille, työnantajalle, Tepolille tai Tintille. Ne kuitenkin vaan pakottais mut jatkamaan. Mut entäs, jos mä en jaksa? 

Tänäänkin musta tuntu koko ajan, että happi loppuu. Asiakkaita tulee lisää ja lisää ja mun pitäis pystyä auttamaan kaikkia. Mun pitäis pystyä olemaan kassalla ja auttaa uusia asiakkaita. Mut mä en pysty. Koko ajan päässä ajatus; ''Nyt äkkiä pois täältä''

Viime viikolla en mennyt. Olin vaan niin väsynyt ja ahdistunut, etten pystynyt. Ehkä mun ois pitäny tänäänkin vaan pysyä kotona. Mut toisaalta, sitte en ois tavannu mun entistä tukihenkilöä. Hän tuli käymään töissä. Jos pitäisi yksi positiivinen asia tästä päivästä sanoa, niin se olisi ehdottomasti enstisen tukihenkilön tapaaminen. Me ei olla nähty 2 vuoteen.

Ja mä kun aamulla hehkutin Tintille, että kaikki on hyvin. Mut ei, asiat on huonommin kuin viikon alussa. Mä en yksinkertaisesti tiedä kauanko mä jaksan. 

Pitäiskö mun sanoa mun työnantajalle, että haluisin pitää tauon? Vai puhuisinko ensin Tintille? 

En tiedä. 

Kuitenkin Tepoli on tulossa huomen aamulla mun luo ja meidän pitäisi lähteä ulos. Ja ensin pedata mun sänky.... Sanoin Tintille, että hyvinä päivinä jaksan pedata sänkyni. Siitäkös Tintti sai idean, että jos en ole pedannut sänkyäni ennen kuin Tepoli tulee meille, niin petaan sen heidän kanssaan. 

---------------

---------------

I'm afraid to tell you, how bad it is.

Little do you know

Little do you know,

how I'm breaking when you fall asleep. 

Little do you know, 

I'm still haunted by a memory. 

Little do you know, 

I'm trying to pick myself from piece by piece. 

------------

Suoraan sanottuna, mä pelkään nukkumista.

Mä pelkään mennä nukkumaan. Mä pelkään, että yön aikana tapahtuu jotain kamalaa. Pelkään esim. sitä, että Se palaa takaisin. Kyllä, Se on lähtenyt. 

Mä tavallaan haluisin sen takas. Mä en osaa olla ilman sitä. Yhdessä me suunniteltiin seuraavia päiviä, tai no, Se suunnitteli ja mä tottelin. Tuntuu ehkä hassulta tää koko juttu. Miten joku voi haluta takaisin jotain, mikä tekee sen elämästä helvettiä. Mulla ei ollut omaa tahtoa eikä omaa elämää sen kanssa. Kaikki tosiaan meni niin, Se suunnitteli ja mä tottelin. 

Palataan takaisin nukkumiseen. 

Mua alkaa stressata ihan hirveesti aina kun kello lähenee 20:00. Koska silloin tiedän, että kohta täytyy mennä nukkumaan. Ja sitä mä en halua. Mä pelkään olla yksin alakerrassa ja odottaa sitä, että nukahdan. Mä pelkään kaikkea mitä mä näen, kuulen tai en näe. Koko ajan sydän hakkaa rinnassa. Missä se on? Mistä se tulee?

Ihan kuin mä odottaisin jotain, mut mä en tiedä mitä. Jokaikinen pienikin rasahdus saa mut pomppaamaan ylös sängystä ja tarkastamaan mun huoneen. Eikai se vaan oo täällä? 

Mä teippaan illalla pistorasiat niin, ettei valoja voi sammuttaa. Koska mä pelkään, että yöllä joku käy sammuttamassa kaikki valot ja mä herään pimeydessä. Jolloin sen olisi helpompi hyökätä. Kuka se ikinä onkaan. 

Näiden juttujen takia, olen halunnut _vapaaehtoisesti_ ottaa itselleni Ketipinor 50mg iltaan, jotta saisin unta ja jotten heräisi yöllä. Tästä voitte päätellä. kuinka peloissani olen, sillä vihaan suunnattomasti kaikkia lääkkeitä, enkä ikinä haluaisi mitään ottaa. Nyt kuitenkin pyysin ihan itse, että saisin Ketipinoria iltaisin, ennen kuin menen nukkumaan. 

Stressaan tietty myös sitä Ketipinoria. Mitä jos vaikutus lakkaa ennen kuin nukahdan? Mitä jos nukahdan, mutta vaikutus lakkaa ja herään keskellä yötä? Mitä jos? 

Toisaalta koko yö hereillä ei ole vaihtoehto. Sillä en halua olla hereillä ja nähdä jotain pelottavaa. Ja muutenkin, en haluaisi joutua valvomaan montaa päivää putkeen. Siitäkin on kokemusta. Varmaankin pisin aika minkä olen valvonut yhtäjaksoisesti on n. 55 tuntia. Siinä vaiheessa olin jo niin väsynyt, että nukahdin keskellä päivää huoneeni lattialle. Eikä sen valvomisen jälkeen ajatuskaan kulkenut. Joten en suosittele. 

Olen ehkä hieman umpikujassa. Pelkään nukkumista, mutta se on väistämättä joka päivä edessä halusin tai en. 

--------------

---------------

I am terrified by this dark thing that sleeps in me.