9. huhtikuuta 2021

Jos nukun sata vuotta

 pysytkö mun luona

siihen asti

kunnes herään?


——————————-


Mulla ei mene kovin hyvin.

Itseasiassa ei ollenkaan hyvin.


Ahdistaa koko ajan, vaikka olenkin sairaslomalla lukiosta. Jotenkin tuntuu siltä, että paha olo ei helpottanut yhtään, vaikka koulu taakka lähti pois harteilta. 

Joten tässä sitä ollaan. Vuodatetaan kyyneliä ja kirjoitellaan jotakin sekavaa tänne. Tää blogi on ollut mulle henkireikä ja turvapaikka jo monen vuoden ajan. Vaikka en olekaan julkaissut itsestäni kuvaa, enkä ole nähnyt teistä ketään koskaan, tuntuu että täällä olen turvassa. Tiedän, että joku lukee ajatukseni ja ehkä voi samaistua näihin kirjoituksiin. Luin yksi ilta vanhoja tekstejäni ja vertailin silloista tilannetta tähän nykyiseen. Ei minulla niin huonosti mene, kuin silloin kun aloitin tämän blogin. Mutta menee kuitenkin huonommin kuin talvella. 


Ehkä yksi iso syy tähän huonoon oloon on Tintti. Mulla on niin kova ikävä häntä. En vieläkään ole päässyt yli meidän hoitosuhteen päättymisestä. En ole pystynyt poistamaan hänen numeroaan puhelimestani. Tai käymään hänen luonaan moikkaamassa. On vaan niin kova ikävä. Usein iltaisin kun menen nukkumaan ajattelen, että kunpa ei olisi ikinä tarvinnut edes tavata. Olisiko jonkiun toisen hoitajan kanssa eroaminen ollut helpompaa? Olisiko pitänyt olla kiintymättä niin lujasti?

Nykyisen uuden omahoitajan kanssa alku on melko hankala. Mietin koko ajan vaan Tinttiä. En meinaa millään pystyä luottamaan häneen. Se tietysti johtuu lukuisista luottamukseni pettämisistä. Niitä on mahtunut elämääni monia. Viimeisimpänä minulle hyvin tärkeä ystäväni ilmoitti yksi päivä, että ei enää halua olla ystäväni. (Tästä voin puhua myöhemmin, jos jaksan ja muistan). Toivon, että voin luottaa uuteen omahoitajaani ja toivoisen sen tapahtuvan pian, sillä mieltäni painaa niin moni asia. Yritän puhua niistä ensi kerralla, ennen kuin jään näiden painavien laatikoiden alle. (Jotkut ehkä muistaa puheeni laatikko pinosta aiemmista postauksistani)


Nykyään voisin nukkua loputtomiin. Tänäänkin heräsin 13:00. Sellaiset 13 tunnin yö unet. Mun unirytmi on hassu. Joka toinen ilta nukahdan viim 0:00 ja joka toinen menee sinne 03:00-04:00... En ymmärrä. Niinä iltoina kun nukahtaminen menee myöhään, minun on vaikea nousta sängystä. Noh, onneksi on LOHILOa, niin saan energiaa edes jostakin. (Vaikka vatsani ei meinaa liiallista Lohilon käyttöä kestää :(..)


Ehkä tää tästä. Joku päivä?


Nähdään taas täällä

x - thislightinthedark - x


—————————————-

21. maaliskuuta 2021

Kiitos, Tintti

Kun muut ei katso mua silmiin

Eikä käännä päätä kuulemaan

Kuulet mut vaik en lausuis sanaakaan

Kun tanssin surujen tahtiin

Ja ne mutkalle mut taivuttaa

Sinä saat mun joka solmun aukeemaan


Ei, vahva mä en oo

Mutta ehkä minusta vahvan saat


Kun täällä tuulessa horjun

Pidät maailmani paikoillaan

Ja jos hetkeksi murrun

Rakennat mut ylös uudestaan

Sä sanoit meistä vahvimmatkin joskus

Kyynelillä pesty on

Ne minut uneksi huuhtoo kunnes oon

Taipumaton.


- Kaija Koo, Taipumaton -


————————————

Kiitos Tintti näistä yhteisistä vuosista. Mä en mitenkään voi kuvailla sitä, kuinka kiitollinen mä olen, kun sain käydä sun luona juttelemassa. Sä olit aina valmis kuuntelemaan ja tukemaan mua. Ratkaistiin vaikeat asiat yhdessä. Sä et ikinä vähätellyt mua. Alun vaikeuksien jälkeen meistä tuli mahtava tiimi. Ja sä olet mun mielestä paras omahoitaja, mikä mulla on koskaan ollut. Harmillisesti vaan, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ja nyt oli meidän vuoro. Mun täytyy oppia luottamaan uuteen omahoitajaan. Helpolla mä en pääse, sä tiesit kuinka vaikea mun on luottaa vieraisiin ihmisiin. 


Mä pyysin sua tekemään jotain, mikä sais mut vihaamaan sua, jotta hyvästit olis helpommat. Noh, sä jätit tulematta mun uuden omahoitajan tapaamisille, vaikka sä lupasit. Sä sanoit, että olet mukana niin kauan kuin tarvitsen, mutta sä kävit vaan kerran ja jätit mut yksin. Ihan niin kuin sä olisit heittänyt mut ulos edelliseltä polilta ja sanonut: ’’Moikka, pärjäile :)’’ Se sattui, en kiellä. Mutta silti, mä en vois vihata sua. Sä olit mulle niin tärkeä! 


Kiitos, Tintti. Ihan kaikesta.

(ja nyt poistamme Tintin vasemmasta sivupalkista...)

20. marraskuuta 2020

Mitä mulle kuuluu nyt?

 Hei pitkästä aikaa!


Mitä mulle kuuluu?

En ole tosiaan vähään aikaan mitään tänne laittanutkaan, kun en ole muistanut. Tänään tuli sellainen olo, että tänne pitää jotain kirjoittaa. Ei siksi, että menisi huonosti, vaan nyt uskallan jo sen sanoa: Mulla menee hyvin! Ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen mä pystyn sanomaan, että mulle kuuluu hyvää. 


Olen samaan aikaan iloinen ja peloissani. Entä, jos nyt alkaakin alamäki? Entä, jos mä en enää ensi viikolla voikaan hyvin? Olen sanonut itselleni (ja sanon nyt uudestaan), että elämän ei kuulu olla pelkkää ruusuilla tanssimista. Välillä kuuluu mennä huonosti. Ja se on ok! Huonoista päivistä selvitään ja niistä opitaan. Hyvinä päivinä nautitaan elämästä. Mä uskon siihen, että mun elämässä alkaa vihdoin hyvä voittaa. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, mä uskallan iloita niistä arjen pienistä, hyvistä hetkistä. Ja uskallan sanoa myös ääneen, että elämä on ihan kivaa. 


Mä käyn nykyään aikuislukiota, ja olen päässyt siinä hyvään vauhtiin. Jos mietin vaikka kahden vuoden takaista minääni, ei minusta olisi ollut tähän. Tsemppauksella ja vahvalla omalla tahdolla, mä oon päässyt lukiossa näin pitkälle ja vieläpä ihan hyvillä arvosanoillakin. Jos mietitään mun  peruskoulun aikaista päättätökaria, niin siellä monet numerot näytti 5 ja 6. Nyt esimerkiksi kemiasta sain 9! Voitteke kuvitella? Niin paljon niihin numeroihin vaikuttaa oma halu oppia, oppiympäristö ja opettajat. Mä oon pikku hiljaa pääsemässä takaisin sille tasolle, mistä lähdin 7 luokalla, ennen kuin asiat alkoivat mennä huonosti. 


Toki, ei tämä elämä ole ollut pelkkää onnistumista. Mukaan on mahtunut myös surua ja pahaa oloa. Meidän koira, jouduttiin lopettamaan tämän vuoden maaliskuussa ja se on ollut mulle tosi kova paikka. Nyt olen pikku hiljaa päässyt siinä siihen vaiheeseen, että ei ihan joka asia muistuta minua hänestä. Ja pari kuukautta sitten sanottiin hyvästit yhdelle meidän kissoista. Haettiin hänet pari viikkoa sitten tuhkauksesta ja kohta olisi hautaus. En tiedä miksi, mutta eläinten poismenot on ollut mulle tosi raskaita. Tiedostan kyllä, että joskus mun täytyy luopua mun omasta rakkaasta kissasta. Se tulee olemaan todella haastavaa... 


Lisäksi ''kirsikkana kakun päällä'', Tintti. Meidän yhteinen matka tulee päättymään tammikuussa 2021. Ja se, jos mikä tuntuu kamalalle. Olen käynyt 3 vuotta Tintin luona purkamassa pahaa oloa ja nyt on meidän aika erota. Valehtelisin, jos väittäisin, että se ei satu. Mä oon alkanut viime kesän aikana luottamaan häneen 100% ja nyt mun täytyy uskaltaa päästää irti. Yksin mun ei tarvitse selvitä, vaan siirryn toisen psyk.polin asiakkaaksi. Mulle on jo valittu sieltä hoitaja. En ollut kovin tyytyväinen, kun kuulin uuden hoitajan nimen... Sanon nyt suoraan: en tunne ketään alle 50 kymppistä sen nimistä henkilöä. Nimestä tuli myös mieleen, että hän on opiskellut alaa joku 30 vuotta sitten ja lukenut kaiken jostain paksusta pölyisestä kirjasta ja on niin kaavoihin ja tiettyyn ajatus malliin kangistunut, että ei hyvää päivää. Jos rehellisiä ollaan, en todellakaan hyppinyt riemusta. Tulee niin ikävä Tinttiä.. Luultavasti meidän viimeinen yhteinen kerta tulee olemaan pelkkää itkua mun osalta. Hyvästit on aina hankalia. Varsinkin kun et itse haluasi luopua ollenkaan, mutta tiedät että on pakko. Jotkut ihmiset eivät voi pysyä elämässämme kovin kauaa, mutta sydämessä he ovat aina. - tähän minä haluan luottaa.


Kiitos, että luit tänne asti! Tintistä tulossa vielä erillinen postaus, kun on meidän aika hyvästellä. Tsemppiä sinulle ja virtuaali hali x

30. syyskuuta 2019

Syömishäiriöpelle

Your worst battle 
is between
 what you know 
and 
what you feel.

---------------------

Tää teksti kertoo syömisestä ja syömättömyydestä.
Ja huonosta suhteesta ruokaan.

Mä en oikeesti enää ymmärrä, mitä teen väärin. Syön - lihon. En syö - paino ei tipu.
Mun keho on täysin sekaisin. 
Välillä näännytän sitä useita päiviä, toisinaan syön. Liikaakin. Sitten oksennan.

Mä haluan laihtua. Useita kymmeniä kiloja.
Haluan kuulla ne sanat;
''Oletko laihtunut?''
Haluan näännyttää itseäni.
Haluan olla kaikista pienin.

Mulla on ollut jo kauan tarve syödä kaikista vähiten. Esim. jos olen sukulaisten luona kylässä, mun täytyy olla se joka syö vähiten. Se jolle jää vielä nälkä kun poistutaan pöydästä. Mun täytyy syödä niin vähän, että multa kysytään jäikö mulle nälkä. En silti halua, että muut huomaa, kuinka vähän syön. Mutta silti saan jollain oudolla tavalla mielihyvää siitä, kun joku kysyy.
Ihan niin kuin saan mielihyvää sittä, kun katselen muiden syövän. Samalla, mun itse kiellän itseäni koskemasta pöydän antimiin.
Toinen asia, mistä nautin on se, kun leivon esim. juustokakun ja kutsun kotiini vieraita syömään ja en itse maista kakkua ollenkaan. Näen vain kun muut syövät.

Öisin näen unta ruuasta. Yleensä siitä, kuinka olen päätynyt ahmimaan ja oksentamaan. Näen kuinka tunnen itseeni kaikkea mahdollista, kuivista makarooneista jäätelöön. Hetken päästä huomaankin olevani vessassa oksentamassa. Uni voi vaihtua painajaiseksi siinä kohtaa, kun mitään ei tulekaan ylös. Yleensä herään täyden olon tunteeseen. 
Joskus näen unta siitä, että olen sairaalassa, koska olen alipainoinen. Nekin unet ovat ahdistavia, sillä yleensä unessa päädyn lepositeisiin, sillä en ollut suostunut letkuruokintaan. 

Pelkään että nämä unet kertovat tulevaisuudesta. 
Entä jos reilu vuoden päästä päädyn valtavaan ahmimis ja oksentamis kierteeseen? Tai päädyn sairaalaan pakkoruokintaan? Toisaalta nämä pelottavat minua, mutta toisaalta en voi jatkaa näinkään.
Tällä hetkellä en ole mitään muuta kuin syömishäiriöpelle. 

En osaa enää laihduttaa, en osaa rajoittaa syömisiä tarpeeksi, jotta laihtuisin. En osaa liikkua niin paljon, että paino tippuisi. En osaa enää mitään.
En tiedä miten kehtaan mennä Tintin luo puhumaan syömishäiriöstä, kun en pysty edes laihtumaan.
Tuntuu, ettei minulla ole oikeutta puhua syömishäiriöstä, kun olen tämän kokoinen. Tuntuu etten ole uskottava syömishäiriöinen kun en ole alipainoinen. Tuntuu että olen kävelevä vitsi. Häpeä itselleni ja kaikille muille. Minun pitää joko laihtua tai kuolla.

En halua enää olla syömishäiriöpelle.

---------------

Wanna get skinny?
Then shut your trap
and starve bitch
starve.