En tahdo kuolla, en vain jaksa elää

 2am, where do i begin

crying off my face again

the silence sound of loneliness

wants to follow me to bed

———————-

Mistä mä aloittaisin...

1. mun uusi omahoitaja on lomalla

2. ahdistus on käynyt sietämättömäksi

3. 2 yliannostusta muutaman viikon sisään

5. itsemurha-ajatukset ja suunnitelmat voimakkaina mielessä

6. haluaisin viiltää, mutten halua rikkoa yli 2 vuoden kuivilla oloa

7. en saa unta ja ruokailut menee päin helvettiä

8. en edes oikeasti tiedä, haluanko enää elää

Mä oon nyt 3? viikon ajan käynyt juttelemassa polilla yhden toisen hoitajan kanssa omani ollessa lomalla. Ja huomenna olisi sinne mentävä, vaikka olin siellä tänäänkin. Tämä siksi, kun sanoin puoli vahingossa, että mulla on jemmassa joitain lääkkeitä hätävarana ja turvana itselle pahan olon sattuessa. Ja nyt se hoitaja haluaa, että käyn ne huomenna viemässä hänelle. Itse en tästä ajatuksesta ollut kovin innoissani, koska mikä on sitten mun turva? Jos multa viedään lääkkeet, niin mihin mä turvaudun, kun mulle tulee se kaikista pahin ahdistus? Mikä on mun pakokeino tästä kamalasta maailmasta, jos en voi ottaa yliannostusta? Olo on turvaton. 

Mun tekis mieli viiltää just nyt. Tää ajatus ei ole koskaan ollut näin voimakas. Mutta mä mietin, että osaanko edes viiltää niin kuin äänet haluaisivat. Niille kun ei riitä mikään. Joten pelkään, että jätän homman kesken ja sitten ahdistaa vielä enemmän, kun en osannutkaan noudattaa täysin niiden ohjetta. Onhan tässä ollut jo yli 2 vuoden tauko.... Mun ei pitäisi rikkoa sitä. Ja mä lupasin polihoitajalle, että pärjään huomiseen ja en satuta itseäni. Mutta, kun se vaan on niin vaikeaa olla tottelematta, kun ne huutaa kilpaa.

Mä toisaalta pelkään kuolemaa. Mä pelkään miten mun läheiset suhtautuisi mun kuolemaan. Jääkö mua kaipaamaan kukaan? Minkälaiset mun hautajaiset olisivat? Mitä mulle tapahtuu sitten kun kuolen? Niin monta kysymystä, mutta kuka niihin osaisi vastata? Musta on tuntunut jo pitkään, että en enää jaksa elää. Missään ei ole mitään järkeä, enkä mä jaksa tehdä mitään. Hyvä, kun pääsen edes aamulla sängystä ylös. Mutta toisaalta en tahdo kuollakaan. Haluan silti nähdä mitä seuraava aamu tuo tullessaan. 

Ehkä mä pärjään huomiseen? 

Ehkä.

——————————

Chaos inside me

 help me trust

that there's

a beautiful purpose

in this broken

heart.

---------------------------

Mulla on ikävä Tinttiä. Ja ikävä kasvaa päivä päivältä. Olen yrittänyt olla vahva ja päästä yli meidän hoitosuhteen loppumisesta. Mutta se on vaan niin vaikeaa.

Mua ahdistaa niin paljon. Tunnen kuinka mua painetaan kasaan. Joku istuu mun rintakehän päällä iltaisin kun menen nukkumaan ja pitäisi rentoutua. Nukkumisesta ei tule mitään ja joudun tukeutumaan tarvittaviin lääkkeisiin, joka on ihan perseestä suoraan sanottuna. 

Ja viime viikon perjantaina mä sain tarpeekseni. Mua ahdisti niin paljon, että en enää voinut muuta. Otin yliannostuksen lääkkeitä, tarkoituksenani nukkua muutaman päivän. Eihän se sitten toiminutkaan vaan heräsin seuraavana päivänä 15:00 niin huonoon oloon, että teki mieli oksentaa. Koko loppu päivä meni kuin sumussa. Pää painoin kymmeniä kiloja ja meinasin nukahtaa seisaalleen. Joko otin lääkkeitä liian vähän tai jotain. En kuitenkaan päässyt tavoitteeseeni. Ja se harmittaa. 

Viime aikoina mä oon saanut ihan outoja ''kohtauksia'', jos niitä nyt sellaiseksi voi kutsua. Yhtäkkiä huomaan olevani ihan eri paikassa, kuin missä olin hetki sitten, eikä mulla ole mitään hajua, miten päädyin siihen uuteen paikkaan. Ja kelloa katsoessa huomaan, että aikaa on kulunut 5-10 minuuttia. Ihan kuin olisin nukahtanut ja herännyt hetken päästä ja ikään kuin olisin teleportannut itseni siihen uuteen paikkaan. En muista mitä olen sillä välillä tehnyt. Olenko puhunut jotain? Olenko tehnyt jotain? Kun havahdun, niin olo on outo. Jotenkin väsynyt ja voimaton. Päässä humisee ja pyörryttää. Näitä tulee noin 2-3 kertaa viikossa. 

Uusi omahoitajani on jäänyt kesälomalle ja sain tilalle sijaisen. Onneksi hän on jo ennestään tuttu, joten uskon että hänelle on helppo jutella. Toivottavasti voisin pian purkaa näitä ajatuksia jollekin. En tiedä kauanko pärjään näiden kanssa. En usko että kovin pitkään..

--------------------

---------------------

Kaikki muutkin kantaa taakkojaan,

nyt mun pitää vaan,

kuoreni kovettaa.

-------------------------

Oikein pieni

 Jos syön pelkkää ilmaa

ehkä mä ilmaks muutun

Olen kevyt kuin lintu

Jos oon ihan hiljaa

Jos en näy enkä kuulu

En tuoksu en maistu

Ehkä mä kapenen tarpeeks

Että pystyn taas kulkeen

Siellä mis on peilejä

Jos oon ohut kuin viiva

Ehkä ei heijastu musta

Niihin ees mun virheitä

Jos ois oikein pieni

Ehkä joku ottais mut syliin

Ehkä silittäis kunnes nukkuisin

Jos ois oikein pieni

Ehkä pystyisin taas kattoo silmiin

Ehkä ittellenikin mä kelpaisin

Jos ois oikein pieni

Mä koitan olla oikein pieni

Mä koitan olla oikein pieni

—————

Karu - oikein pieni

Trust

 Trust is easy to break 

but hard to build.

————————-

Mä olen huono luottamaan ihmisiin. Mulla kestää tosi kauan kasvattaa luottamus johonkin ihmiseen. Mun luottamus on petetty niin monta kertaa. Sen ovat pettäneet niin parhaat ystävät, hoitohenkilökunta, kuin turvalliseksi tuntemani ihmiset. Nyt olen siinä kohtaa, että mun pitäis alkaa rakentamaan luottamussuhdetta uuteen omahoitajaan ja se on osoittautunut aika hankalaksi.

Mä haluaisin, että luottamus syntyisi niinkin helposti, kuin sormia napsauttamalla. Ikävä kyllä luottamuksen kanssa se on vähän toisinpäin, tarkoitan tällä sitä, että luottamus yleensä rikotaan sormia napauttamlla ja rakentaminen kestää useita vuosia. Mutta sen tiedän, että jos saisin rakennettua luottamussuhteen, olisi niin monen asian kertominen niin paljon helpompaa. Ei tarvisi kiertää jotain asiaa tai pysyä vaan hiljaa, koska ei voi sanoa mitään ääneen. Mä haluaisin luottaa uuten omahoitajaan, mutta se vaatisi aikaaa, jota minulla ei juurikaan ole. Mieltäni painaa niin moni asia ja haluaisin päästä niistä puhumaan. En vain luota häneen vielä tarpeeksi... 

Ehkä suurin syy miksi en luota vielä uuteen omahoitajaan on se, että pelkään sitä, että hän jättää minut juuri silloin kun sanon luottavani häneen täysin. Se olisi kaikkein pahinta. Juuri kun olet löytänyt luotettavan ihmisen, hän lähtee ja jättää sinut yksin. 

Aloin luottamaan Tinttiin kunnolla vasta 2 vuoden yhteisin työsuhteen jälkeen. Ja se oli vähän liian myöhään, sillä siellä paikassa oltiin hoidossa max 3 vuotta, ennen kuin siirrytään uuteen paikkaan hoitoon. Tämä uusi paikka on ymmärtääkseni sellainen, että täältä ei heitetä ulos 3 vuoden päästä, jos hoitoa silloin vielä tarvitsen.  Täytyy tietenkin tämä asia tarkistaa omahoitajalta, kun seuraavan kerran nähdään. 

—————————-

x - thislightinthedark - x