Ja kaiken tämän jälkeen
hän on valmis kuolemaan.
Itkien hän yössä
nuolee haavojaan.
Jäljellä on enää arpi vanhan ystävän,
vaikka odotitkin enemmän.
--------------
Kyllä se siitä,
kaikkeen tottuu.
Jos oottaa tarpeeksi,
niin tääkin kyllä
loppuu.
Mä en ymmärrä, miksi kaikki ovat musta niin huolissaan?
Miks mä en oo?
Tintti on huolissaan, kuntoutumisenohjaaja on huolissaan, lääkäri on huolissaan ja äiti on huolissaan. Mutta mä en ole. Mä vaan hymyilen ja vastaan, että tällästä on ollut aiemmin, kaikkeen tottuu.
Mua yritetään saada osastolle.
Viimeisimmässä hoitoneuvottelussa mulle annettiin vaihtoehdot:
- Aloita Leponex uudestaan
- Muuta tuettuun asumiseen
- TAI mene osastolle
Mitään näistä en ole tehnyt. En suostu aloittamaan Leponexia, sillä haittavaikutukset ovat isompia kuin hyöty. En halua paisua taas ihrapalloksi, niin kuin viimeksikin. Se on ehkä suurin syy. Tuettuun asumiseen en halua, en koe kuuluvani sinne. On olemassa ihmisiä, jotka tarvitsevat sitä paikkaa enemmän kuin minä, kyllä mä pärjään.
Ja osasto, ah, niin ihana osasto, sinne en mene. Se ei ole edes vaihtoehtona.
Hoitoneuvottelun päätteeksi lääkäri sanoi minulle,
''Harmi, kun et ole niin huonossa kunnossa, että voisin määrätä sinut pakkohoitoon.''
Tuo lause ja soimaan päähäni pitkäksi aikaa.
En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä tai ajatella. Mua selvästikin yritetään tunkea osastolle, enkä tiedä, voinko sille tehdä enää mitään. Tuleeko tää kaikki päättymään sinne? Ja kuinka pitkä jaksosta tulisi? Viikkoja? Kuukausia? Puoli vuotta? En tiedä yhtään.
Pelottaa ajatuskin siitä, että viettäisin osastolla taas puoli vuotta. Asia ei kuulostaisi omaan korvaan niin pahalta, jos tietäisin pääseväni tutulle ja turvalliselle nuorten osastolle. Mutta ei. Sinne en enää pääse. Vaikka haluaisin.
----------
Pyydän anteeksi teiltä, etten ole kirjoittanut blogia kovin aktiivisesti. Mutta yksin kertaisesti nyt ei ole voimia siihen. Yritän selvitä omasta elämästäni ensin ja kirjoitan tänne jos jaksan ja muistan. On kuitenkin lohduttavaa tietää, että mulla on tällainen paikka, jonne voin jakaa kaiken. Toivon, että sinä (missä ikinä oletkin lukemassa tätä tekstiä) voit myös saada vertaistukea tästä blogista. On ollut ilo lukea teidän kommentteja niin täällä blogin puolella, kuin instagramissa. Valitettavasti blogin puolella en niihin voi vastata, sillä tämä blogi on liitetty henkilökohtaiseen gmail tiliini ja näin ollen vastatessani kommentteihin julkisesti näette minusta kaikki tiedot. Ja haluan ainakin vielä toistaiseksi pysyä anonyyminä. Mutta jos tulee ihan mitä vaan mieleen, niin instagramissa saa laittaa viestiä <3.
-------------
