MY ED STORY

------------------------------------------------------------------------------------------------

Olen jo pitkään miettinyt, että tekisin postauksen, jossa kerron mun koko sh matkan. Alusta tähän päivään. Sitten kuitenkin mietin, että ajan myötä se hukkuisi uusien postausten alle. Niinpä ajattelin, että teen aiheelle oman sivun. Täältä voit aina sen käydä lukemassa, kun siltä tuntuu. Kirjoitan lähinnä alkupään jutttuja, sillä matkani on vielä kesken. Kirjoitan tämän kyllä loppuun asti, kun on sen aika. Löysin myös koneelta muutamia kuvia, jotka voisin tähän liittää. Joten tässä se on, My eating disorder story.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

7. luokka

Kaikki alkoi 7.lk:n talvella. 

Olin osa suosittua porukkaa luokka-asteeltamme. Olimme hyvin kilpailuhenkisiä keskenämme. Kilpailimme milloin mistäkin. 

Yhtenä päivänä eräs tyttö porukastamme tuli kertomaan meille, että hän oli löytänyt sovelluksen, jolla voi laskea kaloreita ja sitten laihtua. 

Oltiin kaikki heti mukana katsomassa sovellusta. Se kuulosti mielenkiintoiselta ja päädyttiin kaikki lataamaan se ja kokeilemaan, eihän siitä olisi haittaa?

Parin päivän päästä käytimme kaikki välitunnit siihen, että vertailimme kuluneen päivän kaloreita keskenämme. Itseäni hävetti suunnattomasti, sillä muiden kalorit kulkivat nätisti 1000 kalorin alapuolella, kun omani huitelivat 1500 kohdalla. Sainkin useita kommentteja siitä, kuinka itsekurini oli mitätön. En ollut tarpeeksi hyvä.

Sitten yksi tytöistä sai idean.

Järjestetään kilpailu. Se kuka on laihduttanut lukuvuoden loppuun mennessä eniten saa huippu palkinnon. 

Minä tietysti kilpailuhenkisenä 13 vuotiaana olin heti mukana. 

Ajattelin, että jos voittaisin, minua arvostettaisiin. Olisin pidetty, enkä aina se second choice. 

Olin niin kyllästynyt olemaan aina se, jota ei pyydetty mihinkään. Nyt oli tilaisuuteni johon aioin tarttua.

Alku lähti vaikeasti.

Nälkä piinasi koko ajan. Pudotin ensin kalorimäärää 1500. suunnilleen 1200 kaloriin päivässä. Jätin myös kaikki herkut pois. En sallinut itselleni esimerkiksi jäätelöä, pizzaa tai irtokarkkeja. Kaikki piti jättää kertaheitolla pois. Löin myös vanhempieni kanssa vetoa herkkulakosta. Jos pystyin olemaan puoli vuotta ilman herkkuja, saisin 50 €. 

Tämähän sopi minulle paremmin kuin hyvin. Sain huippu hyvän syyn vanhemmilleni jättää herkut pois. Muutoin olisin joutunut selittämään, miksi en enää osta perjantaisin karkkipussia tai miksi en halua mennä viikonloppuna pizzeriaan. 

Asia nro 1. herkut pois, suoritettu.

Kahdessa viikossa huomasin itsessäni muutoksia. Vanhat vaatteet alkoivat olla löysempiä ja kalori määrät pysyivät nätisti 1200 kalorin rajassa. 

Tämä toi mukanaan myös huonoja puolia.

Minulla oli päivä päivältä kylmempi olla, vaikka puin enemmän päälle. Myös nälkä vaivasi päivittäin ja nälkäisenä nukkumaan meno tuntui aivan hirveälle. 

Myös ala selkä oli kipeytynyt vatsalihasten tekemisestä. 

Mutta silti jatkoin. Halusin niin kovasti voittaa. Olin päättänyt, että voitan millä hinnalla hyvänsä. Minä onnistun. En ole heikko.

Saapui joulu. Se oli kieltämättä yksi sen lukuvoden haastavimpia hetkiä. Olin herkkulakossa ja olin suunitellut pitäväni joululoman niin tiukkaa kuria, että muutokseni huomattaisiin heti kun palaan kouluun. Noh, toisin kävi. 

Pidättäydyin herkuista, mutta jouluaterialla en voinut hillitä itseäni. Vaikka kuinka soimasin itseäni joka ikisestä suupalasta, en kyennyt lopettamaan. Näin jälkeen päin veikkaan, että viikkoja pienellä kalorimäärällä oli tehnyt tehtävänsä. Minulle tuli extreme hunger. Olin ollut tiukalla ruokavaliolla jo niin kauan, että nälkä pääsi voittamaan. 

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ahmin ja oksensin. 

En vain kyennyt pitämään syömääni jouluateriaa sisälläni. Kun muut menivät hautausmaalle, jäin kotiin oksentamaan. Hakkasin myös käsiäni lattiaan, sillä oksentaminen ei tuonut riittävää helpotusta. 

Siitä jutut lähtivät rullaamaan.
Pudotin kalorirajaa joka kuukausi ja sain aikaan itseäni miellyttäviä tuloksia.
Hetken kuluttua aloin saamaan koulussa kommentteja pienentyneestä kehostani.
Tässä kohtaa eräs koulumme avustaja huomasi touhumme ja tuli väliin. Siitä syntyi kamala soppa. Avustaja kertoi koulun rehtorille ja kaikkien mukana olleiden vanhemmille. Jouduimme poistamaan sovellukset.
Minä tietystä ''fiksuna'' tai ''ei niin fiksuna'' tyttönä en antanut asian vaikuttaa. Poistin kiltisti sovelluksen, mutta latasin sen sopivan hetken tullen uudelleen ja jatkoin. Olin päättänyt voittaa.
Viikot vierivät ja minusta tuli koulun ruokalassa yhä harvinaisempi näky. Laihduin laihtumistani.
Tässä kohtaa aloin saamaan ilkeitä kommentteja hennosta ulkonäöstäni koulun oppilailta sekä muutamalta opettajalta. En pahoittanut niistä mieltäni. Ne olivat ennenminkin lisä boostia laihduttamiselle.

Jossain maaliskuun aikoihin, meillä oli koulussa äikän lukupäiväkirjan teko. Mä kirjoitin Narnian tarinoista. Lukupäiväkirja oli päiväkirjan tapainen vihko, johon kirjoittettiin ajatuksia kirjasta sitä mukaan kun kirjaa luki. Esiteltiin uusia henkilöitä tms. Kun palautimme lukupäiväkirjat äikän opettajani jätti tehtäväni väliin viestin; ''Haluaisitko puhua pelostasi?''

Tuo lause muutti elämäni.

Siitä vyyhti lähti purkenemaan.
Juttelin ensin muutamia kertoja äikän open kanssa ja pidimme jutun meidän välisenä. Kunnes äikän ope huolestui minusta ja päätti puhua silloiselle luokanvalvojalleni.
Viikkoja kului eikä luokanvalvojani tehnyt asialleni juuri mitään, kunnes äikän ope huomasi ensimmäiset viiltelyjäljet käsivarressani. Hän otti minut sivummalle käytävälle ja kysyi mistä ne olivat tulleet. Kerroin viillelleeni kun ahdistuin syömisestä. Sitten vasta luokanvalvojani otti asian hoitaakseen. Sain ajan koulukuraattorille, joka järjesti ajan koulupsykologille.
Juttelin hänen kanssaan muutamia kertoja, kunnes hän kertoi minun tarvitsevan tiiviimpää hoitokontaktia. Tässä vaiheessa myös vanhempani ''heräsivät''.
Sain aikoja Sihtiin (joka on nuorille mielenterveyspotilaille tarkoitettu kevyempi vaihtoehto nuorisopsykiatriasta). Siellä kävin muutamia kertoja, kunnes he olivat sitä mieltä, että tarvitsen osastohoitoa.

Jouduin osastolle ensimmäisen kerran heinäkuussa 2013.

Jouduin sinne harhojen, syömättömyyden ja masennuksen takia.
Siellä minulle diagnosoitiin vakava masennus ja anoreksia.
En enää hirveästi muista ensimmäisestä osastojaksostani. Mutta sen muistan, että minulla oli aivan ihana omahoitaja! Olen vieläkin kiitollinen hänelle kaikesta avusta ja tuesta.

Pääsin osastolta, kun 8. luokka oli jo alkanut.

----------------

8. luokka.

Tämä lukuvuosi ei alkanut iloisissa merkeissä. Pääsin osastolta kun muut olivat jo aloittaneet opiskelun. Tunsin itseni ulkopuoliseksi. Minua alettiin myös kiusaamaan osaston takia. Olin se hullu tyttö, joka oli viettänyt kesän muumilaaksossa.

Loppusyksystä koulun rehtori oli sitä mieltä, etten pärjää enää omassa koulussa, vaan minut on siirrettävä sairaalakouluun. Kävin sitä 2 kuukautta ja tutustuin sinä aikana mahtaviin tyyppeihin.
Palasin kahden kuukauden jälkeen omaan kouluun, eivätkä asiat olleet muuttuneet mihinkään.
Minulle huudeltiin käytävillä ja pilkattiin tunnilla. Opettajat eivät sanoneet mitään. Aloin viiltelemään useammin ja syvempään.

Myös ruokailut olivat palanneet ennalleen. Skippasin suurimman osan ruuista ja liikuin paljon. Myös paino lähti putoamaan takaisin siihen painoon, jossa olin, kun jouduin kesällä osastolle. En syönyt koulussa ja kotona heitin kaikki äidin laittamat ruuat roskiin. Opin piilottamaan pahan oloni muilta. Juttelin paljon demoniystäväni kanssa ja eristäydyin muista ikäisistäni. Minusta oli tullut se kaikkien syrjimä, outolintu joka vietti kesät hullujenhuoneella.

8. luokan keväällä jouduin toiselle ja kolmannelle osastojaksolle.

Tästä jaksosta en oikeasti muista mitään. Se aika meni sumussa. En muista omahoitajaani, enkä osastokavereitani. En mitään. Osastolta pääsin pois rippijuhlikseni.
Kesä ei sujunut ollenkaan hyvin. Jatkoin laihduttamista ja paino putosi jälleen reippaasti. Pudotin kaiken sen, minkä olin osastolla ollessani saanut. Ainut positiivinen asia kesässä oli kesätyöni Siwassa. Vietin siellä kaksi viikkoa tehden kaikkia kaupan töitä. Olin kassalla, hyllytin tuotteita ja siivosin. Siitä pidin.

Kesän kului ja heinäkuun lopussa jouduin lastenosastolle anoreksian takia.
Siellä vietin aikaa vielä silloinkin, kun koulut olivat alkaneet. Kävin koulua sairaalasta käsin, sen minkä jaksoin. Päivät osastolla kului ruokailuja odotellessa. Ensin oli herätys, sitten aamupala. Aamupalan jälkeen huoneeseen odottomaan lounasta. Lounaan jälkeen sama homma, odotettiin seuraavaa ruokaa. Ja seuraavaa, ja seuraavaa. Alussa söin hyvin ja hoitajat olivat ihmeissään, miksi olin siellä, kun söin. Pikkuhiljaa he kuitenkin huomasivat ''ovelan'' käytökseni. Piilotin ruokaa taskuun, kaadoin vieressäni olevaan roskikkseen jne. Piilotin milloin minnekin. Onnistuin myös käydä oksentamassa salaa ruokailujen jälkeen. Kuukauden jälkeen päätettiin, että mulle laitetaan nenämahaletku, koska en syönyt ja paino laski. Kuitenkin sain puhuttua itseni tilanteesta ulos. Näytin, että pärjään kotona, kun ''söin'' kaikki äidin laittamat ateriat ja selitin, että kaikillahan paino putoaa kun alkaa pitkästä aikaa syömään kunnolla. He uskoivat kaiken ja muutaman päivän päästä kävelin sairaalan ovista ulos.

Kouluun palattuani 9. luokka oli jo alkanut.

-------------

9. luokka.

-- jatkuu myöhemmin! --