Siipien suojaan

Niin pieni ja hauras sen sydän on. 

Sen lempeyttä mahdoton kuvata on. 

Niin iloinen päältä sen kuori on. 

Mut sisältä musta ja kelvoton. 

Silmät niin kauniit ja hymyilevät. 

Mut niiden takana kyyneliä.

--------------

Mitä mulle kuuluu nyt?

Itseasiassa en ole varma. 

Musta ei oo kuulunut blogin puolella hetkeen mitään. 

Oon miettinyt asioita, järjestellyt asioita ja noh, en tiedä.

Mulla on ollut nyt vaikeaa. Niin vaikeaa, että sitä on ollut mahdotonta pukea sanoiksi. Sitä on ollut myös mahdotonta näyttää. Ainut mitä olen onnistunut tekemään on feikki hymy. Olen sen turvin uskaltanut mennä päivästä toiseen. Viikosta toiseen.

Olen saanut Tintin uskomaan, että mulla menee tosi hyvin. Se on tyytyväinen kun olen innoissani kertonut muutto suunnitelmista ja halusta opiskella. Olen saanut Tintin jättämään syömisistäni jauhamiset pois. 

Nyt voin rauhassa jatkaa siitä mihin jäin. Painoa on vielä vaikka muille jakaa. Mutta mä teen sen. Musta tulee pieni ja siro. Kaunis ja hento. Nyt kun Tintti on pois tieltä mä voin jatkaa. Äiti ei osaa epäillä mitään, sillä en ole sen nähden mitään tavallisesta poikkeavaa tehnyt. Ja olen kiitollinen, että Tintti ei ole omia epäilyjään tilanteestani kertonut. 

Tänään onnistuin paastoamaan 20 tuntia. Jonka jälkeen söin kaksi broilerinakkia ja vähän mozzarella salaattia. Niiden lisäksi join teetä. Olen jokseenkin tyytyväinen tähän päivään. Sain illan lihaskunto liikkeetkin tehtyä suht nopeasti ja nyt pitäisi mennä nukkumaan. 

Mulla on seuraava Tintin aika keskiviikkona. Jännittää. Mitä jos en olekaan saanut vakuutettua sitä siitä, että kaikki olisi hyvin. Mitä jos se on nähnyt mun tekohymyn lävitse? 

Olen kyllä harjoitellut jo vuosia tekohymyä ja onnistunut siinä mielestäni hyvin. Miltein kaikki läheiseni uskovat tällä hetkellä, että olen menossa parempaan suuntaan. Kaikki ovat niin innoissaan muutto kuvioista ja muusta, etteivät huomaa mun pahaa oloa. Siksi mun on helppo nostaa pää pystyyn, kuivata kyyneleet ja laittaa suun hymyyn. Ei kukaan aavista. Ei nää. 

Mutta niinä hetkinä kun oonn yksin ajatusten kanssa, mä toivoisin, että joku istuis mun vieressä ja pitäis mua kädestä. Sanois, että kaikki järjestyy. Mutta ei, mä pärjään yksin. Mun on pakko. 

Mä en saa pettää Anaa. Mun täytyy jatkaa. Ja niin mä jatkankin. Kunnes mä saan sen mitä mä haluan. Mä oon luvannu Analle, että mennään loppuun asti. Yhdessä.

---------------

--------------

Siipien suojassa,

mun on parempi olla.

Vie mut kotiin

Tule ostamaan, mä myynnissä oon. 

Monta hyvää rakkautta, rikottuina taskussa,

 kaupan päälle saat. 

Tule hakemaan, mä valmiina oon.

 Muistot muovikasseissa, sydän matkalaukussa. 

Valmis muuttamaan. 

Vie mut kotiin.

-----------------------------

Oon tässä miettinyt kuluneiden kuukausien aikana paljon omilleen muuttamista. 

Asun siis vielä vanhemmillani, mutta halu muuttaa omaan kotiin on kova. Mä olen selaillat asuntoja netistä, tehnyt suunnitelmia mm. siitä, mitä kaikkea mä tarvitsen jos muutan. Laskenut asumistukia ja sitä rataa. Ainoa este tälle kaikelle on mun hoitotaho, Tintti, Tepoli ja ehkä jopa J.

Mä en tiedä kuinka saisin ne vakuuttuneeks siitä, että mä pärjään yksin. Että mä oon valmis muuttamaan yksin.

Mä oon jo useamman vuoden puhunut vanhemmilleni, kuinka haluaisin, että me muutettaisiin pois tästä kaupungista. Täällä on tapahtunut mulle niin paljon pahaa.

Mua on kiusattu peruskoulusta asti, mulle on huudeltu kaduilla kiusaajien toimesta ja ehkä painavin syy, mut on raiskattu tässä kaupungissa. 

Se on asia, josta olen halunnut vaieta, en ole halunnut siitä puhua. En tiedä onko se hyvä vai huono, mutta mä olen vaan yrittänyt unohtaa. Vaikeinta tässä on, että mä en siihen vieläkään vuosien jälkeen ole pystynyt. Takaumia tulee aina kun mä liikun tässä kaupungissä yksin pimeällä. Se tapahtuma tulee mun uniin monta kertaa kuussa. En mä pääse sitä pakoon, vaikka kuinka haluaisin.

Nyt viimeisen vuoden aikana olen alkanut miettimään, että voisinhan mä muuttaa täältä yksinkin. Ajattelin muuttaa lähemmäs Tintin vastaanottoa, jotta ei tarvis mennä bussilla tai pyytää vanhempia viemään mua. Mä kun pelkään busseja kuollakseni. Jos asuisin vastaanoton lähellä, ei tarvitsisi ajaa, eikä käyttää bussia.

Olen katsellut tosiaan niitä asuntoja ja olen valinnutkin sieltä kolme hyvää vaihtoehtoa. Vuokrakaan ei ole ollut mikään mahdoton ja kuukaudessa jäisi ihan hyvin rahaa elämiseen. 

Mä myös oon haaveillut, että ostaisin itselleni kissan. Mulla on jo hamsteri, mutta siitä kun ei päivisin ole juurikaan seuraa, se vaan nukkuu kaiket päivät. Siksi haluaisin kissan. Olen mietiskellyt jo ihania nimiä pienelle kissalle. Miltä kuulostaisi Sumu?

Jokatapauksessa vanhempien mielestä en voi muuttaa, ellei Tintti, Tepoli ja J suostu. Jos oikein ymmärsin, niin päällimmäiset syyt muutolleni ovat:

- Kuinka osaan mennä nukkumaan ajoissa.

- Kuinka jaksan siivota

- Kuinka jaksan tehdä ruokaa

- Kuinka saan itseni ulos asunnosta 

Tuo viimeinen tarkoittaa varmaankin lähinnä hoitokäyntien ulkopuolista elämää. He pelkäävät, että jämähdän neljän seinän sisälle ja käyn vaan pakolliset jutut. 

En yhtään vähättele heidän huoltaan, kyllä muakin hieman jännittää yksin asuminen. Mutta aion näyttää heille, että pärjään. Kyllä mä osaan ja pystyn. Mulla on niin paljon tekemistä viikolla ja viikonloppuisin ajattelin tulla silloin tällöin käymään vanhemmillani. 

Huomisessa Tepoli & Tintti tapaamisessa aion ottaa asian puheeksi. Aion saada heidtä vakuuttuneeksi  siitä, että tämä on hyvä juttu. En voi muutakaan, tähän kaupunkiin en voi jäädä. On päästävä pois. 

-------------------------

with you, i am home.