Niin pieni ja hauras sen sydän on.
Sen lempeyttä mahdoton kuvata on.
Niin iloinen päältä sen kuori on.
Mut sisältä musta ja kelvoton.
Silmät niin kauniit ja hymyilevät.
Mut niiden takana kyyneliä.
--------------
Mitä mulle kuuluu nyt?
Itseasiassa en ole varma.
Musta ei oo kuulunut blogin puolella hetkeen mitään.
Oon miettinyt asioita, järjestellyt asioita ja noh, en tiedä.
Mulla on ollut nyt vaikeaa. Niin vaikeaa, että sitä on ollut mahdotonta pukea sanoiksi. Sitä on ollut myös mahdotonta näyttää. Ainut mitä olen onnistunut tekemään on feikki hymy. Olen sen turvin uskaltanut mennä päivästä toiseen. Viikosta toiseen.
Olen saanut Tintin uskomaan, että mulla menee tosi hyvin. Se on tyytyväinen kun olen innoissani kertonut muutto suunnitelmista ja halusta opiskella. Olen saanut Tintin jättämään syömisistäni jauhamiset pois.
Nyt voin rauhassa jatkaa siitä mihin jäin. Painoa on vielä vaikka muille jakaa. Mutta mä teen sen. Musta tulee pieni ja siro. Kaunis ja hento. Nyt kun Tintti on pois tieltä mä voin jatkaa. Äiti ei osaa epäillä mitään, sillä en ole sen nähden mitään tavallisesta poikkeavaa tehnyt. Ja olen kiitollinen, että Tintti ei ole omia epäilyjään tilanteestani kertonut.
Tänään onnistuin paastoamaan 20 tuntia. Jonka jälkeen söin kaksi broilerinakkia ja vähän mozzarella salaattia. Niiden lisäksi join teetä. Olen jokseenkin tyytyväinen tähän päivään. Sain illan lihaskunto liikkeetkin tehtyä suht nopeasti ja nyt pitäisi mennä nukkumaan.
Mulla on seuraava Tintin aika keskiviikkona. Jännittää. Mitä jos en olekaan saanut vakuutettua sitä siitä, että kaikki olisi hyvin. Mitä jos se on nähnyt mun tekohymyn lävitse?
Olen kyllä harjoitellut jo vuosia tekohymyä ja onnistunut siinä mielestäni hyvin. Miltein kaikki läheiseni uskovat tällä hetkellä, että olen menossa parempaan suuntaan. Kaikki ovat niin innoissaan muutto kuvioista ja muusta, etteivät huomaa mun pahaa oloa. Siksi mun on helppo nostaa pää pystyyn, kuivata kyyneleet ja laittaa suun hymyyn. Ei kukaan aavista. Ei nää.
Mutta niinä hetkinä kun oonn yksin ajatusten kanssa, mä toivoisin, että joku istuis mun vieressä ja pitäis mua kädestä. Sanois, että kaikki järjestyy. Mutta ei, mä pärjään yksin. Mun on pakko.
Mä en saa pettää Anaa. Mun täytyy jatkaa. Ja niin mä jatkankin. Kunnes mä saan sen mitä mä haluan. Mä oon luvannu Analle, että mennään loppuun asti. Yhdessä.
---------------
--------------
Siipien suojassa,
mun on parempi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei, luen kaikki kommentit läpi ennen julkaisua. Jos haluat jättää kommentin, muttet halua, että sen julkaisen, jätäthän siitä tiedon kommenttisi loppuun. Kiitos!