Perfection

You're losing at this sluggish pace. 

You idiotic waste of space. 

Your guilt and hunger I'll erase. 

You're winning in this brittle race.

-----------

Istun mun sängyllä. Mulla on nälkä, mutten saa syödä.

Tän viikon tiistaina mulla oli tapaaminen Tintin ja J:n kanssa. Ei mennyt mun osalta hyvin. Ei ollenkaan.

Tuntuu, että kerroin heille liikaa. Aivan liikaa. Nyt kaduttaa, ahdistaa ja stressaa kaikki se mitä kerroin. Ei, ei ja ei. En olisi saanut, anteeksi.

J kysyi tapaamisen alussa, mistä haluaisin että puhuisimme. Sanoin, ettei mulla ollut mitään tiettyä aihetta, puhutaan yleisesti jostain (eli ruuasta). J aloitti kysymällä nykytilanteesta. Vastasin, että olin laskenut kalorirajaa 600 kaloriin per päivä ja pohdin oliko se vieläkin liikaa. Tunnen, että pärjään pienemmälläkin määrällä. Todellisuudessahan syön reilusti alle 600 kaloria päivässä, koska jätän itselleni reilun ''vahinko varan''. Eli jos esim. äiti tarjoaa jotain ekstraa (jota en ole ajatellut päivän ruoka suunnitelmaan) pystyn sen syömään tämän vahinko rajan avulla. Päivä kohtaiset ylitetyt kalorit kulutetaan tai vaihtoehtoisesti oksennetaan. Siksi olen hyvin tarkka päivä kohtaisen kalorirajan kanssa, en halua ylittää sitä, sillä en halua joutua oksentamaan. 

Juttelimme siis mm. tästä.

Tintti kysyi seuraanko painoani säännöllisesti ja tähän vastasin, että yritän. Jatkokysymyksenä oli mitä tarkoitan ja tähän vastasin, että yritän käydä vaa'alla kerran viikossa joskus lipsun ja käyn useammin. Tintti kysyi milloin viimeksi kävin ja ehdotti, että kävisin nyt. Kieltäydyin tästä perustellen, että tänään on tiistai ja vasta huomenna saan käydä vaa'alla. (Arvatkaa kuka ''uhonti'' käydä aamulla vaa'alla...) 

Tästä heräsi tunne/ajatus... 

''En voi käydä vaa'alla, olen liian iso (kokoinen) siihen''

''En voi käydä vaa'alla, ennen kuin olen tarpeeksi pieni''

''Olen liian läski näyttääkseni painolukemaa muille''

Joten täytyy keksiä suunnitelma, kuinka välttelen vaakaa seuraavat (ainakin) 2kk. 

Olen varma, että Tintti ehdottaa sitä taas joskus... 

Tapaaminen olisi ollut katastrofi, jollei J olisi ollut paikalla. Hän sai Tintin pidettyä ''aisoissa'', eikä keskustelu karannut liikaa siihen kuinka sairas olin. Uskon, että Tintti olisi jäänyt pidemmäksikin aikaa jauhamaan siitä, kuinka ristiriidassa tunteeni syömisen suhteen ovat. Mutta J pelasti tilanteen lähes joka kerta, kun Tintti jäi jumiin tiettyyn aiheeseen.

Mutta silti. Kerroin heille aivan liikaa. Paljastin myös viime kuun ahmimis ja oksentamis kohtaukset., jotka hävettävät minua vieäläkin. Suuri syyllisyyden ja häpeän aalto vyöryi lävitseni, kun kerroin heille mitä kaikkea olin mättänyt suuhuni ja oksentanut. Täytyy sanoa, että ei kummankaan ilme ollut kovin kiva. Se sai ahdistuksen ja häpeän tunteen kasvamaan entisestään. Mietin kertomis hetkellä mielessäni, että kuinka voin olla niin surkea, että menetän kontrollin sillä tavalla. Minullahan pitäisi olla kaikki narut tiukasti käsissäni. Kuinka olin päästänyt ne löystymään?

Joka tapauksessa sovimme seuraavan ajan elokuulle. Sekin on yhteistapaaminen. Siihen asti joudun kestämään Tinttiä yksin. Tosin on meillä puheen aiheita muitakin, mm. muuttoni, joka on edistynyt siihen vaiheeseen, että saan muuttaa, kunhan löydän asunnon. Yritän pitää keskustelut ja Tintin ajatukset siinä. Yritän ainakin parhaani.

-------------

---------------

You'll win. Just keep going honey.