Hymy vain suoja jonka takaa ei nää,
missä kulkee ja milloin häviää.
Ei helppo oo peittää tätä tuskaa.
------------
Hakkaan päätä seinään.
Koska sä tajuat?
Koska sä ymmärrät?
Kasvot märkinä kyyneleistä makaan lattialla. Mä oon epäonnistunut. Miksen mä voi olla pieni ja kaunis? Miks mun pitää olla tällänen epäonnistuja. Läski elefantti.
Mikä siinä on niin vaikeaa?
Motivaatioksi pitäisi riittää se, että sä et ole siellä missä haluaisit.
Viime päivät on menny sumussa. Mä herään ''aamulla'' kun muut on jo tulleet töistä. Mä herään yleensä 12-14 välillä. Muut on ehtineet tehdä vaikka mitä. Mä vasta nousen, puen päälle, meikkaan jos jaksan. Ja mitä sitten? Taistelen puoliväkisin tieni jääkaapille katsomaan mitä pitäisi syödä lounaaksi. Niin. Pitäisi. Äiti on laittanut taas kanakastiketta ja nuudelia. Otan ruoka-astiat jääkaapista ja muumilautasen astiakaapista. Kasaan annoksen lautaselle, 3+3. Ei enenpää, tässäkin on jo liikaa. Kävelen lautanen kädessä mikron luo. Lämmitän ruokaani mikrossa tasan 2 minuuttia. Otan höyryävän annokseni mikrosta istuudun pöydän ääreen.
Pyörittelen haarukalla isoja kanapaloja lautasella ja siirtelen nuudelia paikasta toiseen. On kulunut puoli tuntia. Otan ensimmäisen haarukallisen. Täytyy pureskella hitaasti. Mietin viimeiseen asti nielaisenko. Otan vielä muutaman haarukallisen ja päätän lopettaa. Ei enää.
Heitän lopun ruuasta pois. Pyyhin haarukan tarkasti, ettei se näytä siltä kuin sillä olisi työnnetty ruokaa pois lautaselta. Huuhtelen myös lautasen toisesta reunasta ruuan jäljet pois, jotta näyttäisi, että ruoka on ollut vain lautasen keskellä. Jätän astiat tiskipöydälle.
Seuraavaksi alan miettiä seuraavaa ruokaa. Milloin ja mitä se tulisi olemaan. Asetan itselleni rajan. Ei mitään ennen iltapalaa.
Muut tulevat töistä. Ja mitä minä olen saanut aikaiseksi? No, olen herännyt, saanut vaatteet päälle ja syönyt ruuan melkein kokonaan. Ai niin ja käynyt pettymässä vaa'alla. Kello lähenee kuutta. Menen suihkuun. Siellä pesen hiukseni ja vartaloni. Levitän hiuksiini suojaavan naamion. Tuntuu, että hiukset ovat ainoa osa kehossani josta pidän hyvää huolta. Hiukset ovat olleet minulle aina todella tärkeä asia. Niistä haluan pitää erittäin hyvää huolta.
Sitten se taas tulee. Ilta. Ja iltapala.
Pöydälle on katettu valmiiksi leivät ja levitteet. Juustot ja kinkut. Otan lempi mukini kaapista ja kaadan siihen kuumaa vettä. Upotan vanilja teepussin veteen ja istun paikalleni. Otan kauraleivän, jossa on sopivasti 49 kaloria per viipale. Yksi saa riittää iltapalaksi. Sen päälle laitan hieman margariinia ja juustosiivun. Haukkaan pienen palan. Se maistuu samaan aikaan hyvälle ja pahalle. Tiedän, että voisin olla ihan hyvin ilmankin. Mutta toisaalta en ole syönyt moneen tuntiin.
Iltapalan jälkeen rasvaan naaman ja pesen hampaat. Otan lääkkeet ja teen ilta workoutin jonka jälkeen käyn nukkumaan.
Ja sama taas alusta.
Sama toistuu päivästä päivään. Mikään päivä ei ole yhtään helpompi. Aina samat kysymykset ja ajatukset mielessä. Kaikki huutavat päässäni yhtä aikaa. Uni on ainoa tapa jolla voin paeta tätä. Nukkuessa päässäni ei pyöri leipäpakettien kaloritaulukot tai mikään muukaan ruokaan liittyvä. Mutta silti en mikään ilta haluaisi nukahtaa. Jos ei olisi lääkkeitä viivyttelisin unta parhaani mukaan. Mutta lääkkeiden takia (ansiosta) nukahdan.
Uni on pakokeinoni tästä maailmasta.
Nukun, jottei tarvitsisi lähteä minnekään.
Nukun, jottei tarvitsisi nähdä ketään.
Nukun, jottei tarvitsisi miettiä mitään.
Nukun, jottei tarvitsisi syödä mitään.
-------------
------------
Hetki hetkeltä,
ajaudun kauemmas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei, luen kaikki kommentit läpi ennen julkaisua. Jos haluat jättää kommentin, muttet halua, että sen julkaisen, jätäthän siitä tiedon kommenttisi loppuun. Kiitos!