Yötä vasten vaikka lähdet.
Jatka vain vaikka on,
se suuri suunnaton.
Kohti valkeata rantaa,
laivaan mun laulujen.
Sä kuljet tietäen.
Ettet pelkää pimeää.
--------------
Nyt sun on hyvä olla.
Vihdoinkin saat rauhassa levätä.
Tänään oli päivä, jota en olisi toivonut.
Päivä, jota me kaikki kuitenkin odotimme.
Kirjoitin eilen rakkaasta lähimmäisestä, jonka lähtö on lähellä.
Ja tänään aamu yöstä hän nukkui pois.
Osasimme kaikki odottaa tätä ja itseasiassa toivoimmekin tätä, sillä hänellä oli niin kovat kivut. Hän kärsi, eikä elämä hänen kohdallaan ollut viimeiseen puoleen vuoteen hyvää.
Silti se satuttaa.
Mutta toisaalta en itse vielä kunnolla tätä käsitä. Koko ajan mietin, että oikeastiko, nytkö hän lähti? En jotenkaan pysty sitä uskomaan.
Tuntuu tyhjältä.
En osaa tehdä mitään. En osaa ajatella mitään. Jotenkin vain tuntuu niin tyhjältä. Tuntuu, että jotakin puuttuu, mutta silti en voi ymmärtää, että häntä ei enää ole.
En voi uskoa sitä.
Tuntuu, etten edes osaa kirjoittaa tästä, koska minusta ei oikeastaan tunnu yhtään millekään. En tiedä, miltä minusta pitäisi tuntua?
Pitäisikö minun itkeä silmät turvonneina kyynelistä?
Pitäisikö minun vetäytyä omiin oloihini?
Miltä minusta pitäisi tuntua?
Aloin kirjoittamaan läheiselleni kirjettä. Toivoin, että hän saisi siitä valoa pimeänä aikana. Silloin, kun sairaus tuntuu ylitsepääsemättömältä. Silloin, kun tuntuu, ettei enää jaksa.
En ole vieläkään saanut kirjettä loppuun. Eikä sille enää ole kuuntelijaakaan. En voi enää lukea sitä hänelle tai kertoa kuinka paljon yhteiset hetkemme minulle merkitsi.
Emme voi enää kävellä yhdessä rakkaan kesämökin laiturilla ja onkia kaloja järvestä.
Emmä enää voi tehdä mitään.
Ikävä on kova.
Vaikka tästä ei ole edes kokonaista päivää, ikävöin häntä jo suuresti. Vaikka toisaalta surutyötä on saanut tehdä jo joulusta lähtien, tai oikeastaan melkein koko vuoden.
Saimme joulukuun 5. päivä tietää, että sairautta ei voitu parantaan. Siitä lähtien olemme olleet valmiina tähän hetkeen. Silti en käsitä, että se hetki oli nyt.
Hän on minulle rakas,
tärkeä.
Hän oli mummani
ja hänet luoltamme vei syöpä.
--------------
--------------
ja lohtu, on mulle, että siellä on kaikki sulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei, luen kaikki kommentit läpi ennen julkaisua. Jos haluat jättää kommentin, muttet halua, että sen julkaisen, jätäthän siitä tiedon kommenttisi loppuun. Kiitos!