Keep running

Keep running up that hill, my love. 

Keep running to your dream. 

The life that you're competing for, 

they'll never hear your screams.

----------------------

Viikonloppu.

Se pelottaa mua.

Pelottaa aivan helvetisti.

Viikonloppuna homma meinaa aina karata käsistä. Mä meinaan syödä aina yli mun päivittäisen kalorirajan. Olen saanut kontrollin takaisin juuri ja juuri ajoissa. Pelkään pilaavani kaiken, jos nyt syön.

Tänään on sunnuntai. 

Kävin juuri elokuvissa parhaan ystäväni Elenin kanssa. 

Me otettiin irtokarkkeja, minä 200 grammaa ja Elen hieman enemmän. 

Mä söin ne kaikki ja nyt ahdistaa. 

Sain pidetty melkein 20h paaston ja mä menin pilaamaan sen karkeilla. Munhan piti vähentää niiden syömistä!? Karkkien takia elokuvaan keskittyminen oli hieman hankalaa.... Koko ajan ajatukseni ajelehtivat ruokaan ja kaloreihin ja taas ruokaan. Onneksi sentään otin zero cokiksen normaalin sijaan. 

Olen laihtunut. 

Viime viikollakin paino oli tippunut melkein 2 kiloa edellisestä. Näyttäisi siltä, että se on laskusuunnassa. 

Aluksi oli hieman hankalampaa. Paino jojoili -2kg:sta +4kg:hen viikossa. Suurin osa varmaan johtui nestetasapainon heittelystä, tai niin ainakin haluan uskoa. 

Mutta nyt näyttäisi siltä, että paino on lähtenyt laskemaan. Se, kuinka pitkäksi aikaa on vielä mysteeri. Täytyy katsoa viikko kerrallaan ja toivoa, ettei se ihan heti pysähdy.

Huomaan painon laskun myös vaatteistani. 

Mun tän hetkiset lempifarkut alkaa olla jo löysät. Saan ne päältä pois ilman, että avaan nappeja. Ne myös luisuvat kävellessä alaspäin ja joudun nykimään niitä ylös melkein koko ajan. 

Mun pitäis löytää mekko kesän ylppärijuhliin, mutta en uskalla ostaa vielä mitään. Toivon salaa, että olisin ainakin 20 kiloa pienempi kesällä. Niinpä nyt ostamani mekko olisi iso kesällä, enkä haluaisi joutua ostamaan useaa mekkoa. Myös hautajaisiin pitäisi ostaa mekko. Niiden päivämäärää tosin ei vielä tiedä. Toisaalta toivon, että ne olisivat mahd. pian. En halua rakkaani joutuvan kärsiä tässä maailmassa enää kauaa. Päivästä toiseen hänen elämänsä on tuskaa ja sitä on hyvin vaikea katsoa vierestä. Siksi toivon näin. Ehkä julmaa teistä, mutta te ette voi nähdä tätä, mitä minä näen. Hän ei enää nauti tästä maailmasta.

Mun täytyy nyt jaksaa, edes muiden takia. Äidilläni on vaikeaa läheisemme tilanteen takia, isällä on hankaluuksia omassa elämässään ja siskolla koulupaineita. Mä en voi luovuttaa nyt. Mun täytyy jatkaa, olla se vahva joka selviää. Mä en voi näyttää heikolta nyt. 

Hymy huulille, pää pystyyn, kohta on tääkin päivä ohi.

Ja mä selvisin.

---------------------

---------------------

I'll keep running up that hill, I will.

Keep running to my dream.

So light and high, that I can fly.

Above the rest I'll soar.

Just waiting to be weightless,

that's all I'm craving for.

Jätä mut rauhaan

Jos sä haluut auttaa, 

anna mun nyt jatkaa. 

Älä holhoa mua noin,

 niin ku vauvaa. 

Tai jätä mut rauhaan. 

----------------

Tänään oli J:n ja Tintin kanssa yhteistapaaminen. 

Niin, noh mitä siitä ajattelen. 

Mun osalta tapaaminen meni aika hiljaisissa merkeissä. En vastannut lähes mihinkään. Yritin tällä hiljaisuudella välttää päin naamaa valehtelun. En ollut hiljaa ilkeyttäni. Halusin vain suojella heitä mieleni ilkeiltä valheilta. 

Oli hetkiä kun mun olis tehny mieli kertoa kaikki. Ihan alusta asti, aivan kaikki. Mutta jokin osa minussa pidättäytyi, eikä suostunut paljastamaan mitään. Näin jälkeenpäin jollain sairaalla tavalla olen tyytyväinen, etten kertonut kaikkea. Kyllä mä silti aika lahjakkaasti paljastin pari viikkoa sitten tapahtuneen viiltely episodin. Ei mun pitänyt, anteeksi.

Noh, nyt he tietävät kuinka paljon syöminen mua ahdistaa. Se ahdistaa niin paljon, että olen valmis satuttamaan itseäni puolittaakseni ahdistusta. 

Juttelimme paljon myös siitä, mihin tämä laihdutusmatkani päättyisi. Se päättyy Tintin mukaan osastolle. Ja todennäköisesti pakkoruokinnan kautta psykiatrian osastolle. Tässä kohtaa hieman naurahdin. En siksi, että olisin nauranut kyseiselle vaihtoehdolle, vaan nauroin sille, etten usko tämän minun kohdallani päättyvän niin. Uskon, että kun olen saavuttanut tavoite painoni, jatkan syömistä niin, että paino myös pysyy siinä, mihin sen olen saanut. En aio pudottaa painoani alipainon puolelle. En missään nimessä.

Olen niin kyllästynyt ainaisiin kommentteihin kehostani ja painostani.

Joka kerta kun näen kummitätiäni hän kommentoi painoani. 

Viimeksi kun tulimme siskoni kanssa shoppailemasta ja siskoni esitti uutta paitaansa, joka oli selästä avonainen, kummitätini tokaisi, 

''Onneksi sinä et ostanut samanlaista, selkäpuolelta olisi kyllä läskit vilkkuneet.''

Ja tämäkään ei ollut ensimmäinen kerta, kun saan kuulla koostani häneltä. Näitä kertoja on monia, melkein voisi sanoa, että aina kun näemme. Viimeksi hän lopetti kun painoin 57 kiloa. Ilmeisesti olin silloin hyvä. Nyt aion olla vielä parempi. Ainahan on parantamisen varaa?

Nyt se olisi sitä paitsi helpompaan, kun itsekuri on kasvanut huomattavasti ja nälkäkään ei enää vaivaa. 

Seuraava J:n aika meni kesäkuun alkuun, juuri ennen Katy Perryn keikkaa. Toisaalta harmi, sillä hän on mukava ja hänen kanssaan on kiva jutella. Nyt jään yli kuukaudeksi Tintin kanssa kahdestaan. Toivon, että emme juttelisi syömisestä joka kerta, sillä se ahdistaa. Enkä aina jaksaisi kuunnella teorioita pakkoruokinnasta ja osastosta. 

Mun täytyy saada ne uskomaan, että mulla on kaikki hyvin. Mutta onnistuuko se enää? Saanko enää muutettua heidän mielipiteitään? 

He ovat päättäneet, että olen sairas. 

Mä en voi enää kauaa salailla Anan ja mun tekemisiä, pian kaikki huomaa meidät. Mun täytyy tehdä jotain. En saa jäädä kiinni. En voi jäädä kiinni, en ole vielä tarpeeksi pieni.

---------------

-----------------

she tries her hardest to look good.

but she still feels ugly.

Skin

Come into focus. 

Step out of shadows. 

It's a loosing battle. 

There's no need to be ashamed. 

'Cause they don't even know you. 

All they see is scars.

--------------

Haen katseellani pimeästä huoneesta jotain jolla voisin helpottaa tätä oloa. Jotain, jolla saisin ahdistuksen väistymään. Olen tehnyt taas väärin, niin väärin, ettei peilin edessä itsensä soimaaminen riitä. 

Silmiini osuu teroitin. Nappaan sen ja piiloudun. Pienessä piilossani väkerrän terää irti. Eikai kukaan kuule, eikai kukaan nää. Terä irtoaa odotettua helpommin. Otan terän käteen ja huokaisen. Kohta olen vapaa tästä tuskasta. Kohta voin taas hengittää. Mutta ensin, paha olo täytyy päästää ulos. Miljoonat ajatukset risteilevät päässäni, mieleni on solmussa. Se on solmu, jota en uskalla avata. 

Kunpa Tintti olisi täällä. 

Mutta, olen yksin.

Tartun terään ja vedän ensimmäisen viillon. Ihoni halkeaa ja sen alta alkaa pulputa verta. Pisara kerrallaan se valuu lattialle. Ensimmäinen rauhallisuuden aalto menee lävitseni. Se menee niin nopeasti, etten saa sitä jäämään. 

Toinen viilto. 

Se sattuu enemmän kuin ensimmäinen. 

Jälleen kerran rauhallisuus valtaa mieleni, viipyen edellistä kauemmin. Jos viillän syvempään, jääkö se pidemmäksi aikaa? Tämä tosin sattui jo enemmän kuin ensimmäinen.

Painan terän rannetta vasten ja vedän.

Kyyneleet alkavat valuta poskille, mutta samalla rauhallisuuden aalto vyöryy ylitseni voimakkaana. Mutta sekään ei pysynyt. 

Ahdistus kasvaa kasvamistaan, se täytyy saada pois.

Otan terästä paremman otteen ja alan epätoivoisena repiä sillä ihoa auki. Viillot syvenevät toinen toistaan. 

Itkuisena katson, kuinka ranteesta pulppuaa verta reisille ja lattialle. Lämmin, tumma veri tuntuu hyvälle vasten kylmiä reisiäni. Suljen silmäni ja tunnen ahdistuksen väistyvän joka kerta, kun veripisara putoaa reidelleni. 

Minua alkaa pyörryttää. Raudan pistävä haju tulvii nenääni samalla, kun lysähdän lattialle. Korvissa suhisee enkä näe muuta kuin tähtiä. 

Ahdistus on väistynyt ja kipu on tullut tilalle. 

Olen ansainnut tämän. 

Olen ansainnut tämän. 

Hoen itselleni samalla, kun etsin käsilläni paperia.

Olen saanut ahdistuksen väistymään. 

Nyt on siivottava sen aiheuttama sotku.

----------------

---------------

You think when I take a blade to my skin 

-

You'd think I'd be 

hyperventilating, 

crying

or sobbing uncontrollably.

But really

when I feel my skin split in two

is when I feel the most calm.

Valehtelija

Aika ei kulu ja pian se juokseekin mun ohitse 

ja särkyny sydän on ainoo elämisen todiste. 

Oon ollu rikki mut en ikinä näin pahasti. 

Ihan ku oisin tyhjä kuori ja sielu olis alasti.

-----------

Tiedän, tähän aikaan pitäisi jo nukkua. 

Mun vaan oli pakko purkaa tätä oloa jonnekin. 

Mulla oli Tintin kanssa tapaaminen keskiviikkona. 

Juteltiin itsetunnosta, kiusaamisesta ja syömisestä. Niin, ''suosikki'' aiheestani, ruuasta.

Musta tuntu tosi pahalle valehdella Tintille. Hän on yksi niistä ihmisistä jolle en halua valehdella, ikinä. Niin vaan Ana päätti puolestani. Veti pidemmän narun, voitti.

Tintti kysyi olenko syönyt vielä mitään. Todellisuudessa en ollut syönyt mitään 18 tuntiin. Vastasin kuitenkin, että söin ennen kuin lähdin. Onneksi hän ei kysynyt mitä söin, sillä en olisi ollut varma mitä vastata. 

Puhuttiin syömiseen liittyvistä tunteista. Kerroin hänelle siitä, kuinka nautin nälän tunteesta. Sanoin, että koen onnistuneeni jossakin kun on nälkä. Sanoin, etten tiedä mitään parempaa, kuin nälkäisenä nukkumaan. Tähän Tintti kommentoi, että se johtuisi siitä, että yritän hakea hallinnan tunnetta elämästäni. Ja kun en tällä hetkellä tunne hallitsevani omaa elämääni, yritän sitä nälän tunteen kautta. Totta toisaalta.

Eniten mua tässä ahdistaa valehtelu. Miten olen voinut valehdella niinkin hyvälle ja tärkeälle ihmiselle kuin Tintti on? Yritän aina sanoa itselleni, että hän ei halua mitään pahaa. Mutta Ana määrää toisin. Hän uskottelee minulle, että Tintti valehtelee. Ana sanoo, että Tintti ei halua että laihdun. Eikö Tintti usko, että pystyn siihen? Luuleeko hän, että epäonnistun? En tiedä mitä ajatella. Minun on kuitenkin käytävä Tintin luona, vaikka se tulee olemaan vaikeaa. Ehkä joskus voin selittää hänelle, miksi valehtelin? 

Toinen asia, joka painaa mieltäni on J. Hän ja Tintti pitää yhteis tapaamisen minulle, jossa puhumme vain syömisestä, ruuasta, pakkoliikunnasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Mua ahdistaa jo nyt. J ja Tintti yhdessä. Mitähän siitäkin seuraa... Kaksi tärkeää ihmistä, joille en halua valehdella. Mutta nyt musta tuntuu, että mun on vaan pakko. En aio päästää Anasta irti. En ole luovuttaja. Olen luvannut Analle mennä loppuun asti. En saa jänistää nyt. Pyydän heiltä anteeksi, kun hetki on sopiva. Lupaan sen.

------------

--------------

Sä oot voittaja niin kauan kun sä hengität.

Pieni pala paperia #4

Today was a long day in school and I haven't 

really eaten anything yet today but I guess that's good.  

I just wanted to draw something real quick before 

I go off to bed, so here it goes.

-----------------

Lyhyesti:

- Pieni pala paperia -teksti sarja pitää sisällään minun piirtämiä piirustuksia vuodesta 2013 alkaen. Piirrustuksissa käsittelen mm. masennusta, ahdistusta ja syömishäiriöitä. Kaikki sarjan tekstit löydät kätevästi tägin #pienipalapaperia alta.

Jatketaan vuodella 2015, johon sisältyy 4 kuvaa.

------------

Tämä on ensimmäinen kuva, jossa piirsin demoniystäväni kokonaan. Aikaisemmin en ollut siltä saanut lupaa. 

-------------

Samanlaisen kuvan, mutta eri tekstillä piirsin muistaakseni vuonna 2013. 

''There's a place that I know. It's not pretty there and few have ever gone. If I show it to you now will it make you run away? Or will you stay? Even if it hurts? Even if I try to push you out will you return?

-------------

-------------

--------------

Vuoteen 2015 mahtui paljon piirrustuksia näiden lisäksi. Aiheet vaihtelivat näissäkin itsetuhoisuudesta syömishäiriöön. Tämä oli mun ensimmäinen vuosi, kun sain ''ikuistettua'' Sen paperille. 

Seuraavaksi käsittelemme vuotta 2016.

---> tässä <-- vielä linkki edelliseen #pienipalapaperia tekstiin.