friEND

When you walk away, 

I count the steps that you take. 

Do you see how much I need you right now?

------------

Mulla on ystävä, jonka kanssa on aina hauskaa. 

Mulla on ystävä, jonka kanssa voi puhua kaikesta, maan ja taivaan väliltä. 

Mulla on ystävä, joka ei jätä mua ikinä pulaan.

Tai rehellisesti, mulla oli.

Mä mietin yleensä öisin, että mitä mä tein väärin? Miksi sä et halua olla mun kanssa? Me ollaan tunnettu peruskoulun toiselta luokalta asti. Ollaan oltu kavereita lähes 10 vuotta, joista muutamat vuodet ollaan oltu parhaita kavereita. Ennen mä kävin teillä ja sä meillä viikottain. Joskus jopa useammin. Nykyään on iso saavutus, jos nähdään kerran kuussa. Silloin kun nähdään, istumme meillä, emme koskaan teillä. Juttelemme ruokapöydän ääressä lähinnä, kuinka lukio-kaverisi ovat taas olleet hauskoja. Yleensä pelaamme jotain peliä, sillä siitä saa keksittyä puoliväkisin keskustelun aiheen. 

Jos joskus pyydän sinua mukaani, vaikka shoppailemaan Helsinkiin, sanot yleensä, ettei ole rahaa. Tai sitten sanot, että sinun täytyy vahtia pikku veljeäsi tai auttaa pappaa. Viimeksi, kun pyysin sinua mukaani Ruotsiin, (josta olimme puhuneet jo kauan) sanoit, että sinulla ei ole rahaa, koska olit juuri ostanut koulupöydän huoneeseesi. Ymmärsin sen täysin, kunnes.. Ilmoitit muutaman viikon päästä facebookissa lähteväsi ''maailman ihanimman tytsyn'' kanssa viikoksi Pariisiin. Tultuasi sieltä hehkutit, kuinka olit tuhlannut lähemmäs 1000 euroa Pariisissa. Eihän sinulla pitänyt olla rahaa?

Tälläisia tilanteita on ollut useasti. Olen pyytänyt sinua jonnekin kanssani, mutta et ole päässyt. Sen sijaan olen nähnyt kuvia instagramissasi tai snäpissäsi, kuinka olet bilettämässä muiden kanssa. Sinulla on aina aikaa muille, mutta ei minulle. Perut tapaamisemme ja sovit muiden kanssa uuden. Mä olen sulle sanonut, että mulle ois ok tulla joskus teidän kanssa jonnekin. 

----------

Please, could you just forget me? It hurts less than empty promises.

----------

Mä odotin innolla sun synttäreitä. Me puhuttiin jo mun juhlissa siitä, mitä kaikkea me voitas tehdä. Sä kerroit ketä olit aatellu kutsua. Lähempänä synttäreitäsi, huomasin, että mulla oli samalle päivälle muuta menoa. Ilmoitin sulle ja sä vaikutit tosi pettyneeltä. Mua alko harmittaa, sillä olisin halunnut tulla sun synttäreille. Olithan sä mun paras kaveri. Mä tein kaikkeni, jotta sain siirrettyä menoni toisille päiville. Ilmoitin sulle kaksi päivää aiemmin, että pääsen juhliisi. Ja sitten sä sanoit, että olit kutsunut yhden mun pahimmista kiusaajista. Mä sanoin sulle, että en sitten voi tulla juhliisi. Luulin, että tiedät, ettemme tule toimeen. Sä sait valita, kumman haluat synttäreillesi mieluummin. Sinä valitsit kiusaajani.

Mihin se luotettava ja turvallinen ystäväni on kadonnut? Missä on hän, jolle pystyin kertomaan kaiken? Me puhuttiin toisillemme aina suoraan. Ei valheita, ei turhia lupauksia. Meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Sä olit mun tukipilari. Muistatko sen, kun tulit yhtenä päivänä luokseni, kun minusta ei kuulunut mitään viikkoon? Sä koputit meidän oveen ja vaadit päästä sisälle. Tulit huoneeseeni ja näit kuinka veri valui ranteistani. Sinä tartuit kädestäni ja pyysit minua lopettamaan. Otit terän vierestäni ja veit sen pois. Olit vieressäni, kun vanhempani tulivat huutamaan minulle. Otit minut luoksesi yöksi, sillä en halunnut jäädä kotiin. Kiitos siitä. Nyt tilanne on lähes sama, paitsi, että kukaan ei ole viemässä terää kädestäni. Kukaan ei estä, kun satutan itseäni.

---------------

----------------

If you don't text me, I'll understand

If you don't call me, I'll understand

If I forget you, you'll understand.

Break

Little girl terrified. 

She'd leave her room if only bruises would heal. 

A home is no place to hide. 

Her heart is breaking from the pain that she feels

-----------

Mulla piti olla tänään Tintin tapaaminen. Heräsin suunnilleen 10 aikoihin ja onneksi tarkistin kännykän ensimmäisenä. Olin saanut viestin, että tapaamisemme oli peruttu. Tintti oli luultavasti tullut kipeäksi. Mä laitoin kännykän pois ja menin takaisin peiton alle. Kyyneleet alkoivat valua silmistäni. En ollut vihainen Tintille. Eihän hän voi sille mitään, että on tullut kipeäksi, eikä pääse töihin. Meillä ei ole ollut kahden keskistä tapaamista kahteen viikkoon. Aina tapaamiseen on tullut joku kolmas. Tai viime kerralla, meitä oli viisi. En tiedä olenko maininnut, mutta en pysty puhumaan (varsinkaan vaikeista-asioista), jos ympärillä on enemmän, kuin yksi henkilö. Esimerkiksi, en pysty puhumaan missään hoitooni liittyvissä tapaamisissa, jos äitini on paikalla. Tai ihan kuka vaan lähipiiristäni. Joten, minä todella kaipasin kahden keskistä keskustelua Tintin kanssa. Siispä aamuinen viesti oli ''isku vasten kasvoja''. Olin kerännyt sisälleni niin monet pahat päivät ja itketyt yöt, että olisin halunnut ne jakaa jollekin. Tuntuu, etten jaksa pitää niitä sisälläni. Nyt minun kuitenkin täytyi (jälleen kerran), pyyhkiä kyyneleet, nousta ja elää päivä kerrallaan. 

Vielä ei ole suurta paniikkia, mutta pian on. Asia liittyy J:hin. Olen nyt hyväksynyt hänen kutsunsa tähän ig:n tapaiseen ruokapäiväkirjaan. Ja hän todennäköisesti näkee, että hyväksyin hänen kutsunsa. Vielä ei ole kuulunut mitään ja odotankin jännittyneenä, koska saan viestin, että pitäisi alkaa laittaa kuvia päiväkirjaan. Oikeasti en halua. En halua laittaa yhtään kuvaa, sillä haluan, että kukaan ei saa tietää totuutta. Lipsautin puoli vahingossa Tepolin-ihmisille jo sen, että en voi käydä ruokakaupassa ja ottaa mitä haluan. Minun pitää kääntää joka paketti ja purkki ja tarkistaa ravintotiedot _joka_helvetin_pakkauksesta_. En voi mennä leipähyllylle ja ottaa sitä leipää, mitä haluan. Minun pitää ottaa se leipä, jossa on kaikista vähinten kaloreita. Vielä parempi on, jos paketin kalorimäärä on ''sallituissa'' rajoissa, joka on 170kcal/100g. Ja joka kauppareissulla päässäni on pahemmat kaavat, kuin lukion matikan tunnilla. 

Palataan takaisin J:hin. En vain osaa päättää mitä teen. Menenkö ja laitan päiväkirjaan totuuden mukaiset kuvat mitä syön päivän aikana? VAI Laitanko kuvat aterioista mitä minun ''kuulusi/pitäisi'' syödä ja heitän sitten kaiken ylimääräisen pois, enkä mainitse asiasta? Kallistun enemmän 2. vaihtoehdon puolelle, mutta minä en halua valehdella J:lle. Hän on jotenkin niin reilu, aito ja ystävällinen. Hänestä välittyy lämpö ja hän on oikeasti välittää. Muistan edellisen ravitsemusterapeuttini, jonka luona käynti oli yhtä tyhjän kanssa. Tämä edellinen oli tyyppiä ''olen vain töissä täällä''. Hän ei osannut asettua asemaani, kysyi vain ''pakolliset'', jauhoi aina samaa ''ruoka ei lihota'' jne. jne. Hänen kanssaan keskustelu oli tökkivää. 

Mutta olisiko tämän kertainen valehtelu anteeksi annettavaa? Jos valehtelen ''suojellakseni'' Anaa? Hän ei halua, että jään kiinni. Sillä kiinni jääminen tarkoittaisi painokontrollia, ehkä jopa osastoa, joka taas tarkoittaisi pakko ruokintaa. Sitä en halua. Me emme halua. Liian monta kertaa olen Analle luvannut, että tällä kertaa meitä ei voi erottaa. Tällä kertaa onnistun. Olen jo muutaman kerran lähtenyt mukaan, jonkun lääkärin puheisiin ''Ana on vaarallinen'' tai ''Hänelle ei riitä mikään''. Olisiko se niin paha, jos valehtelisin tämän kerran? Onneksi minulla on vielä toistaiseksi aikaa. 

---------------

How Ana stay beautiful all day?

You're burning out, you're burning out. 

It's never the same again. 

She show you all, she show you all. 

The secrets to keeping thin.

----------------

Halu laihtua käy päivä päivältä voimakkaammaksi. Mä yritän pitää kaiken kasassa. Yritän pudottaa painoa ''hallitusti''. Niin, ettei kukaan huomaa. 

Ongelmana tulee olemaan J. Kun viime kerralla olin hänen luonaan, sovimme, että alkaisin pitämään ruokapäiväkirjaa. Ja se ei ole mikään tavallinen ''mustaa valkoisella'' tyyppinen vaan se toteutetaan sovelluksessa. Eli otan kuvan aina kun syön jotain ja postaan sen omalle sivulleni sovelluksessa. Halutessaan kuvaa voi kommentoida. 

Olen tässä nyt miettinyt noin viikon verran, että minkälaisia kuvia sovellukseen aion postata. Menenkö totuudenmukaisesti (mikä olisi suositeltavaa) vai piilottelenko totuutta? Esim. otan kuvan ateriasta, jonka jälkeen syön siitä vain osan tai heitän kokonaan pois. Vai laitanko sinne vain ateriat, jotka oikeasti syön? Haluaisin puhua totta. En haluaisi missään nimessä valehdella J:lle. Mutta voinko kertoa totuuden? Sillä jos kerron, tieto leviää ennemmin tai myöhemmin muillekin hoitotahoille, jonka jälkeen joudun melko varmasti taas paino-seurantaan ja mitähän muuta...

Mä haluan saada takaisin sen kauniin, siron ja hoikan kehon, joka multa vietiin. 

--------------

--------------

Your thoughts kill you, don't they?

If I stay

I don't care if it hurts. 

I want to have control. 

I want a perfect body. 

I want a perfect soul.

-------------

Mitä jos mua ei enää oliskaan? 

Mä istun yksin pimeässä huoneessa, kädessäni purkki. Se on puolillaan pillereitä. Kaadan ne kädelleni ja katselen niitä hetken. Turvallisuuden tunne valtaa mieleni ja kehoni. Mä voisin päästä täältä pois silloin kun haluan. Mä pitelen kädessäni avainta pakoon. Avainta vapauteen. 

Olisiko tuolla jossain paikka, jossa ei ole pelkoa? Paikka, jossa sä olet vapaa. Voisinko mä vihdoinkin olla se iloinen tyttö, joka katosi vuosia sitten. Pidettäisiinkö musta siellä?

Mä mietin paljon kuolemaa. Miltä se tuntuisi tai mitä sen jälkeen olisi? Onko totta, että siellä jossakin näkisi taas ne rakkaat ihmiset, jotka ovat jo poistuneet täältä? Vai nukutko sä vaan ikuista unta. Mä oon joskus kirjoittanut ylös kaikkea, mitä haluaisin mun hautajaisiin. Vieraista virsiin. 

Oon aikalailla kyllästynyt kaikkeen. Mä en halua käydä iltaisin nukkumaan, sillä en halua herätä uuteen päivään. Mä vaan haluaisin nukkua viikkoja putkeen. Haluan vapaapäivän omasta elämästäni. Joka päivä tuntuu samalle. Joka päivä mä pelkään. 

Mä kaadan pillerit purkkiin ja laitan sen takaisin piiloon. Kukaan ei saa tietää. Mä en halua lähteä tänään. Annan vielä mahdollisuuden, mutta jonain päivänä mä voin lähteä. Se ei ole tänään, ei ensi viikolla, ei kuukauden päästä, ei välttämättä lähi vuosina. Mutta mä tiedän, että lopetan elämäni omilla ehdoilla.

--------------

-------------

so I decided to stay. 

Panic

I'm sorry, I'm really a mess right now. 

I'm trying my best to get it together somehow.

-----------

Mä olin tänään Tintin luona. Menin sinne 12 aikoihin. Hän oli hieman myöhässä, mutta se ei haitannut. Olen itsekin ollut myöhässä hänen luoltaan. Juttelumme alkoi perinteisesti kysymyksellä, miten sulla on mennyt? Tähän vastasin (yllätys, yllätys), että ihan hyvin. Tällä kertaa tuo ''ihan hyvin'' oli riittävä vastaus. 

Jatkoimme juttelua syyslomaviikon tapahtumista. Alku viikosta en muistanut juuri mitään. Ensimmäinen päivä, jonka muistin kokonaan, oli perjantai. Kerroin Tintille Helsingin reissusta ja sen jälkeisestä leffa-reissusta. Mainitsin menneeni kaverini kanssa baariin. Tästä saimme ihan hyvän keskustelun aiheen. Tintti kysyi heti alkuun, että montako join. Vastasin rehellisesti, että kolme plus muutamat hörpyt kaverin laseista. En ehtinyt miettiä yhtään mitään, kun Tintti kysyi, että otinko lääkkeet. Vastasin myöntävästi. Tintti reagoi vastaukseeni pudistamalla päätään ja ilmeestä näin, että ei ollut hyvä idea ottaa niitä lääkkeitä sinä iltana. Sitten hetken hiljaisuuden jälkeen, Tintti katsoi minua silmiin ja pyysi, etten ottaisi lääkkeitäni, jos olen juonut enemmän, kuin yhden siiderin. Minun  piti luvata, että pidän tuosta ohjeesta kiinni. 

Seuraavaksi aloimme puhumaan hahmosta ja muista harhoista, joita on ilmennyt tässä kuukausien varrella. Viime viikolla, kun Tepoli kävi luonani olin heidän kanssaan jutellut harhoistani. Sanoin heille, että nyt ei ole ollut sellaisia, joiden takia olisi pitänyt lähteä kodista. Tintti siis kysyi, että miten on nyt. Vastasin, että ei ole tarvinnut lähteä kotoa. 

Jatkoimme juttelua harhoista jonkin aikaa ja yhtäkkiä tunsin, kuinka joku painoi minua kasaan. Ihan kuin joku olisi painanut minua syvemmälle tuoliin. Kehoni tuntui raskaalle. Minulle tuli pakottava tarve juosta ulos huoneesta, juosta niin kauas kuin pääsen. Sain sanottua Tintille, että minun on päästävä pois, nyt heti. En muista vastasiko Tintti minulle. Yhtäkkiä en saanut enää happea. Tunsin, kuinka joku puristi minusta ilmat pihalle, ihan kuin märistä vaatteista puristetaan vesi pois. Hengittäminen tuntui vaikealta. Sain sanottua Tintille paniikin vallassa, että en pysty hengittämään. Siinä vaiheessa paniikki iski. Muistan, kuinka Tintti yritti rauhoitella minua. Kuulin kuinka hän puhui minulle rauhoittavalla äänellä ja pyysi minua hengittämään samaan tahtiin. En pystynyt siihen. Tunsin, kuinka seinät kaatuivat päälleni, yritin huutaa, mutta en saanut sanottua mitään. Yhtäkkiä kukaan ei enää painanutkaan minua. En ollut varma missä olin, en nähnyt ketään missään, olin aivan yksin vieraassa paikassa. Ympärilläni oli täysin hiljaista. Ihan kuin olisin ollut veden alla ja joku veti minua pohjaan. Yritin uida pintaa kohti, mutta en saavuttanut sitä. Sitten se jokin minua pohjaa kohti vetänyt päästi irti. Minä kohosin pintaa kohti.  Juuri, kun olin työntämässä kasvojani pinnalle, havahduin. Istuin edelleen tuolilla, Tintin huoneessa. Hän oli noussut omalta tuoliltaan ja seisoi edessäni pitäen käsistäni kiinni. Paniikissa katselin ympäri huonetta, kesti hetken ennen kuin tajusin, että olin oikeasti Tintin huoneessa. Sydämeni hakkasi ja tunsin oloni uneliaaksi. Tintti pyysi minua katsomaan suoraan silmiinsä, silloin paniikkini väheni. Pystyin hengittämään. 

Istuimme vähän aikaa hiljaa tuoleilla, kunnes palohälyytin soi. Tintti avasi oven ja meni käytävälle. Hetken päästä hän tuli takaisin ja sanoi, että meidän täytyy poistua. Nousin ylös tuolista ja huomasin, että jalkani olivat huterat. Otin takin ja laitoin sen ylleni. Tintti seisoi käytävällä ja jutteli toisen hoitajan kanssa ulosmeno järjestyksestä. Minä seisoin hänen huoneessaan. Yritin liikkua, mutta jalkani eivät totelleet. Pelkkä paikallaan olokin tuntui vaikealta. Valmistauduin jo siihen, että ottaessani askeleen, kaatuisin lattialle. Hoin mielessäni jaloilleni, että ne eivät saisi nyt pettää. Niiden täytyy jaksaa. Pian Tintti tulikin huoneeseen sanoen, että meidän ei tarvitse lähteä. Istuimme takaisin tuoleille. Juttelimme pienen hetken, jonka jälkeen Tintti kysyi, mitä oikein tapahtui, kun olisin halunnut pois. Miksi en saanut henkeä? Tähän en oikeastaan osaa itse vieläkään vastata. Meni suunnilleen tunti, että oloni oli palannut normaaliksi. Pelkäsin koko loppu päivän, että se tapahtuisi uudestaan. 

----------------

----------------

... just ...

... breaathe ...

.