some days
i try
my best
to seem happy.
some days
this place seems
better off without
me.
—————————-
Jos ulkopuoliselta kysyisi, niin mulla menisi hyvin.
Mä yritän kaikkeni, jotta mun paha olo ei näkyisi ulospäin. En halua näyttää heikolta. Haluan näyttää normaalilta 22 vuotiaalta, joka opiskelee ja tapaa ystäviä. Ainoa, joka oikeesti tietää, mitä mulle kuuluu on T. Hänelle ei ollut helppo kertoa, mutta en kadu, että kerroin totuuden.
Mä olen monesti pohtinut, että millaista mun elämä olisi, jos en olisi sairastunut syömishäiriöön. Pohdin, että olisiko mulla vielä yhtä paljon ystäviä, kuin ennen kuin sairastuin? Mietin myös usein, että jos en olisi syömishäiriön vuoksi joutunut osastolle, olisiko mua kiusattu koulussa? Näihin kysymyksiin tuskin koskaan saan vastausta ja yleensä sanotaankin, että jossittelu on turhaan. Tehty mikä tehty.
Tuleva kesä jännittää ja ahdistaa paljon.
Joudunko osastolle?
Miten saan syötyä mahdollisimman vähän?
Mä lupasin itselleni tän vuoden alussa, että tästä tulee vuosi, jolloin en joudu osastolle. Olen siis siellä ollut viimeisen 10 vuoden aikana melkein joka kesä. Tai no, on ollut vain 1 kesä kun en ole siellä ollut. Tiedän, että on asioita joihin en voi vaikuttaa. Kuten esim. siihen, että kuinka nopeasti vointi huononee, kun olen ilman lääkettä. Mutta yritän kaikkeni, että osastolle en joudu! Mutta toisaalta omapahan oli valintani olla ilman lääkettä.
Ja mitä syömisiin tulee, niin ne nyt menee vähän niin ja näin. Ainoa, joka tietää miten ne oikeasti menee on T. Äidille en ole pystynyt kertomaan, että suurin osa ruuasta, minkä hän tekee joutuu roskiin. Tämä häiritsee myös itseänikin, sillä en haluaisi heittää ruokaa pois. Nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että joko syön ja lihon tai heitän ruuan pois ja laihdun. Ei varmaan ole vaikea arvata, kumman vaihtoehdon valitsen?
Olen lähdössä perheen kanssa Lappiin viikon päästä. Ja sekin yllätys yllätys ahdistaa. Ja voitte varmaan jo arvata, että ahdistavin tekijä on ruoka. Todennäköisesti matka sisältää paljon hotelli aampaloja, noutoruokaa ja kaikkea sellaista, mitä en normaalisti syö. Ja kiva, kun auotssakin tulee istuttua se 12 tuntia, niin matkaevääksi pakataan kuitenkin sipsiä ja karkkia. Miten mä pystyn pitämään mun ruoka tottumuksista kiinni, kun koko ajan on syötävä kaikkea mitä ei saa. Pizzaa, hampurilaisia ja niin edelleen. Ja joo, voin aina valitan sen vähä kalorisen vaihtoehdon, mutta kyllä äitikin varman ihmettelee, jos joka paikassa otan salaattia.
Mutta matkan jälkeen on aika kiristää tahtia. Mulla on tavoite paino, jossa on oltava heinäkuun loppuun mennessä. Mä todella toivon, että yksi viikko ei pilaa mun hyvin mennyttä matkaa kohti pienempää vaa'an lukemaa. Toinen tavoite, ja se niin sanotusti ''maali'' on vuoden lopussa. Sitten mä toivottavasti saan sen, mitä olen jo monet vuodet halunnut saada, olla pieni.
------------
maybe I
won't feel
this way
some day?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei, luen kaikki kommentit läpi ennen julkaisua. Jos haluat jättää kommentin, muttet halua, että sen julkaisen, jätäthän siitä tiedon kommenttisi loppuun. Kiitos!