Onni on päätöksestä kii

Eikö niin, täytyy selviytyy.
Ei saa pysähtyy, tää oli minun syy. 

Kaikki muutkin kantaa taakkojaan.
Nyt mun pitää vaan, kuoreni kovettaa.

-----------

Tässä päivässä on ollut hyviä ja huonoja juttuja. Aloitetaan huonoista.

Valehtelija, kyllä ''käsi nousee virheen merkiksi'' - niinkuin autokouluni opettaja sanoo. Valehtelin tänää, no en nyt ihan kaikesta, mutta kuitenkin. Meillä kävi tänään Tepolista (niille joille tuo on vieras sana, Tepoli on Tehostetun_psykoosihoidon_poliklinikka) Sieltä meille tuli kaksi naista juttelemaan tämän hetkisestä tilanteestani. Valehtelin heille. Oli ihan pakko. Anteeksi. Ai, mistäkö valehtelin? No lähdetään vaikka kysymyksestä:

Miten sinulla menee nyt?

- Minulla menee erittäin hyvin. - 

Mitä tarkoittaa, erittäin hyvin?

- Sitä, ettei vituta ihan joka päivä. -

Siinä mielessä totta, ainakin tuo jälkimmäinen. Sitähän se on kun menee hyvin, jos edes menisi. Tässä vaihees istuin syvemmällä sohvaan. Kysymys syömisestäni sai minut pysähtymään. Se oli Ana. Hän puuttui peliin. Valehtelu jatkui. Vai, olisiko muka täytynyt kertoa, mitä päivälliselleni kävi? Vähän sama asia, kun äitini tuli kotiin ja kysyi oliko uusi resepti onnistunut. Tähän meinasin vastata:

- Kysy wc-pöntöltä, se sen ruuan söi - 

Palataan Tepoli-ihmisiin. Kerroin teille eilen, kuinka Tintti oli määrännyt yhdessä lääkärin kanssa Ketipinorit iltaan. Tepoli-ihmiset kysyivät olenko ottanut ne. Sitten se lipsahti. (Uskokaa, olen hyvä lipsauttamaan asioita juuri sillä väärällä ajankohdalla...)

No tästähän se ''riemu'' repesi. Sanoin heille, voi kuulkaa, kun en ole edes hakenut niitä apteekista. Tähän kohtaan heidän syvä huokaus.

------------

Iloisin asia vähään aikaan.

Sain töitä! Ja vielä siitä samasta lemmikkieläin kaupasta, missä olen ollut vuoden. Pomoni ja kaupan omista on ihanin vähään aikaan tuntemani henkilö (!Ei tietänkään saa unohtaa J:tä!). Hän jaksaa ymmärtää, olla ymmärtäväinen. Hän haluaa auttaa minua. Ihan tosissaan. Saan aloittaa siellä jo ensi viikon Tiistaina! Hymy levisi korviin asti, niin että poskiin sattui. En ikinä kadu sitä, että löysin tämän paikan. Itseasiassa siitä kiitos kuuluu, etsivälle nuorisotyöntekijälle, joka potkaisi minua perseeseen 2 vuotta sitten ;). 

Kerron teille nyt hieman aiemmista työpaikoistani.

Aloitin ''työt'' ensimmäisen kerran messuesittelijänä vuonna 2010. Olin tuolloin 9-10 vuotias. Esittelin yhdessä isäni kanssa KTM motocross-pyöriä ja varusteita. 

Siitä ''työt'' jatkuivat KTM liikkeessä. 

Vuonna 2013 hain mukaan Tutustu työelämään ja Tienaa - liikkeesseen, jonka tarkoituksena oli saada nuoria työelämän pariin. Hain lähimpään Siwaan töihin, tai noh, hain ja hain. Kävin vain jättämässä kassalle nimeni ja puhelinnumeroni. En edes nähnyt paikan pomoa. Myöhemmin sain soiton, että pääsen töihin Siwaan. Hakijoia oli lähemmäs 100. Olin siellä 2 viikkoa joka ikinen päivä. Ja uskokaa tai älkää, olin kassalla ja myin alkoholia ja tupakkaa. 

Siwan jälkeen olin töissä siellä sun täällä. Olin myös töissä Kärkkäisen tapaisessa jätti myymälässä 2kk 2x viikossa, 6 tuntia kerrallaan. En tykännyt paikasta yhtään. Varastoja oli 3 isoa ja 2 pienempää, joista nämä ''pienet'' olivat lähinnä jalkapallokentän kokoisia. Että kiitos, mutta ei kiitos.

Tähän väliin hauska juttu tuolta tavaratalosta. 

Olin laittamassa alusvaatteita henkareihin ja seinällä, kunnes ne henkarit loppuivat. Kysyin myyjäpariltani, missä niitä on lisää. Ohjeeksi sai:

B-varaston oikeanpuoleisessa nurkassa, lamppujen vieressä.

Ja juu, minulla oli kartta, jonka olin itse piirtänyt. Noh, kaikki oli fine. Kaikista eniten minua adhisti se, kun varastoihin oli sellaiset paksut muovi ovet, joita näkee esim. teurastamoilla.

Ovi oli 2x minua korkeampi (vähän päälle 3m) Ne olivat painavat ja haisivat ihan hirveälle. No, uskaltauduin ovista ja pääsin varastoon. Siellä ei ollut valoja. Voitte kuvitella, olet jalkapallo kentällä, hallissa ja siellä ei ole yhtään valoa missään. Onneksi oli kännykkä, jossa taskulamppu. Pelko kasvoi, kun kävelin kapeita käytäviä oikeaa nurkkaa kohti. En uskaltanut valaista sivuille, sillä pelkäsin jonkun osuvan valokeilaan. Pääsin tovin jälkeen oikeaan nurkkaan, mutta ongelmat kolminkertaistuivat hetkessä.

Laatikoita oli valehtelematta 5m korkuisissa pinoissa ja ne perkeleen henkarit olivat kaikkien alla. Lähdin pois. Ja selitin tilanteen myyjäkaverilleni. Ja hän alkoi nauramaan. Hölmistyneenä jatkoin töitä ja työpäivän jälkeen sain selville, että tämä oli jonkinlainen testi.

---------------

Loppujenlopuksi:

Minä aloitan työt ensi Tiistaina, tutussa ja turvallisessa paikassa. 

Lisätään uusi henkilö vasempaan sivupalkkiin. Hän on sen ansainnut :)

---------------

--------------

Pystyn nauramaan, pystyn valon tuomaan.

Vaikken oikeesti henkeä saa.